Tehtävä: Tutustu artikkeliin. Tee pohdiskeleva blogipostaus ja kiteytä postauksen loppuun kaksi asiaa, jotka haluat erityisesti jakaa muille ryhmäläisille tai kysymys, mihin toivoisit keskustelua blogissa.
Ryhmätyö ei ole perinteisesti ollut yliopisto-opetuksessa kovinkaan suosittu opetusmenetelmä. Eräs ryhmätyön ongelmia on se, että opettajan on hankala valvoa, osallistuvatko kaikki ryhmän jäsenet prosessiin yhtä suurella panoksella, ja toisaalta ryhmätyön vaatiman läsnäolon on koettu rajoittavan akateemista vapautta. Vaikka ryhmätöitä kuitenkin on yliopisto-opetuksessa silloin tällöin toteutettu, niiden pedagoginen kehittäminen ja oppimistulokset eivät ole olleet sillä tasolla, että ryhmätyön olisi koettu olevan hyödyllinen opetusmenetelmä. Ryhmätyötaidot ovat kuitenkin olennaisia työelämätaitoja, joita myös yliopistoopetuksen tulisi tarjota. Oma opetusryhmäni koostuu kerrallaan 50 opiskelijasta, jotka työskentelevät 2-3 hengen pienemmissä, vapaasti muodostetuissa ryhmissä opetustilojen ja -välineiden sijainnin vuoksi. Lukemani artikkeli antoi ajatuksia siihen, miten voisin paremmin ryhmäyttää opiskelijoita ja hyödyntää ryhmien toimintaa opetuksessa.
Kaksi yleisintä ryhmätyömenetelmää korkeakouluopetuksessa ovat olleet yhteistoiminnallinen sekä ongelmaperustainen oppiminen (problem based learning). Yhteistoiminnallinen oppiminen tarkoittaa tiivistettynä sitä, että ryhmällä on yhteiset tavoitteet, joista koko ryhmä vastaa yhdessä muodostettujen sääntöjen avulla. Samalla tavoitteena on edistää sekä persoonallisuuden että itsetuntemuksen kehittymistä. Opettajan roolina on toimia ryhmäprosessin vastuu- ja tukihenkilönä. Ongelmaperustaisessa oppimisessa keskeistä on yhteiseen tavoitteeseen sitoutuminen, vuorovaikutus, toisten huomioon ottaminen, päätöksenteko ja ongelmanratkaisutaidot.
Jotta ryhmätyöskentely toimisi optimaalisella tavalla, yliopisto-opettajalla tulisi olla taito tukea ja säädellä sekä ryhmäytymistä että ryhmän toimintaa. Artikkelissa pienryhmän kooksi on määritelty 3-15 jäsentä, keskisuuren ryhmän kooksi 16-30 jäsentä ja suurryhmän kooksi yli 30 jäsentä. Ryhmäkoon kasvaessa vuorovaikutus jäsenten kesken sekä tuottavuus vähenee. Oma opetusryhmäni siis lukeutuu artikkelin mukaan suurryhmään, mutta sen sisällä olevien 2-3 hengen pienryhmien toimintaa voisin jatkossa ohjata suunnitellummin, esimerkiksi antamalla harjoitustöiden aikana ryhmässä suoritettavia pieniä tehtäviä. Ryhmäytymiseen ja ryhmädynamiikkaan vaikuttavat suuresti yksilöiden psyykkiset ominaisuudet sekä jäsenten keskinäinen riippuvuus. Hyvin johdetussa ryhmäytymisprosessissa ryhmän jäsenet voivat kokea olevansa turvallisessa ympäristössä ja ryhmäytymisen alussa ilmenevistä defensseistä voidaan luopua. Onnistuneessa ryhmäytymisessä työryhmällä on yhteinen tavoite, jokaista jäsentä arvostetaan, ryhmä kykenee käsittelemään siinä esiintyviä ongelmia eikä sillä ole sisäisiä alaryhmiä. Koska oma kurssini kestää koko syyslukukauden, olen ajatellut sekoittaa pienryhmiä silloin tällöin uuteen järjestykseen, jotta opiskelijat pääsevät toimimaan vaihtuvissa ryhmissä erilaisten ihmisten kanssa.
Ryhmätyön ajatellaan kehittävän reflektiotaitoja, kun opiskelija joutuu sopeutumaan uusiin tilanteisiin, tekemään valintoja sekä antamaan ja saamaan palutetta. Reflektointitaidot kehittävät itseohjautuvuutta, ja sosiaalinen kanssakäyminen ryhmässä edistää sosiaalisten taitojen kehittymistä. Ryhmätoimintaan sisältyy myös aina jollakin tasolla intuitiivista ajattelua sekä tiedostamatonta toimintaa, jota ei ole yliopistoopetuksessa pidetty merkittävänä, mutta jotka voisivat tuottaa ryhmässä hyödyllisiä ajatteluprosesseja. Tätä aihetta sivuttiin artikkelissa hyvin vähän ja teksti oli melko abstraktia ja vaikeaselkoista lukea, joten sen merkitys ryhmätyössä jäi vielä itselleni vieraaksi.
Ryhmän ohjaamisen vaiheet ovat suunnittelu, toteutus sekä prosessointi. Suunnittelussa on otettava huomioon ammatillinen konteksti sekä yhteisön tarpeet. Ohjaaja määrittelee tavoitteet, toimintatavat, ryhmän muodostamisen säännöt sekä arviointimenetelmät. Toteutusvaiheessa ohjaaja on vastuussa ryhmässä tapahtuvasta kasvusta ja sen seuraamisesta. Jälkeenpäin tapahtuvan prosessoinnin aikana ohjauskokemusta pyritään ymmärtämään ja soveltamaan sitä tulevia ryhmäohjauksia varten. Tässä kohtaa pohdin sitä, pitävätkö yliopisto-opettajat ryhmätöiden teettämistä liian työläänä muihin opetusmenetelmiin nähden? Varmasti ainakin työn arviointi on hankalampaa kuin yksilösuorituksissa, ja lisäksi suunnitteluvaihe voi viedä enemmän aikaa kuin pelkän luentotyyppisen opetuksen suunnittelu.
Vaikka ryhmätyöprosessissa ja sen ohjauksessa voi korkeakouluopetuksessa olla monenlaisia haasteita, ovat sen hyödyt kuitenkin kiistattomia etenkin työelämätaitoja ajatellen. Kuten artikkelin lopussa todetaan Tampereen yliopiston rehtoria Jorma Sipilää lainaten: ”Hyvät tyypit tulevat ryhmästä. Dialoginen prosessi on tärkeää oppimisen kannalta; kaikkea kehittymistä tapahtuu eniten keskinäisissä prosesseissa, ei hierarkkisessa ajattelussa.”
Kysymys lukijoille: Miten estää ”vapaamatkustajat” ryhmätöissä, jos ryhmätyö tapahtuu muualla kuin opettajan seuraamana? Miten voisi varmistaa, että kaikki ryhmän jäsenet ovat osallistuneet yhtä suurella panoksella työhön ja oppineet opiskeltavan aiheen riittävällä tasolla, jos sitä ei arvioida tentillä?
Lähteet:
Öystilä S. 2001. Ryhmäprosessin hyödyntäminen yliopisto-opetuksen haasteena. Teoksessa Poikela E. & Öystilä S. (toim.) Tutkiminen on oppimista - ja oppiminen on tutkimusta. s. 30-50.
Kirjoittaja:
Elina Kylmäoja
Yliopistopedagogiikan opiskelija
Oulun yliopisto
Tuo on yksi ryhmätyön suurimmista haasteista ja samalla syistä, miksi monet lahjakkaat tai itsesäätelyyn kykenevät inhoavat ryhmätöitä. Miten ihanaa onkaan, kun tiimi toimii ja ryhmä on enemmän kuin osiensa summa!
VastaaPoistaMiten siihen päästäisiin? Varmaankin kyse on innostuneisuudesta, joka voittaa suorittamisen pakon. Kun tehtävä on tarpeeksi mukaansatempaava, kaikki ovat mielellään mukana. En oikein usko keppeihin, hiukan porkkanoihin.
Yksi mahdollisuus, että ryhmäläiset arvioivat toisensa työpanostuksen työn päätteeksi, joka voitaisiin ottaa arvioinnissa myös huomioon.
VastaaPoistaJatkan tuota Elisan ajatusta eteenpäin, eli ryhmäläisiä voisi pyytää arvioimaan toistensa työpanostusta mutta myös itse omaa suoriutumistaan, ja näin saataisi harjoitettua myös itse- ja vertaisarvioinnin taitoja. Tämän arvioinnin voisi toteuttaa ensimmäisen kerran vaikka jo ryhmätyöprosessin puolivälissä, jotta mahdollisiin ongelmiin voitaisi puuttua ajoissa.
VastaaPoistaItselläni ei ole tästä käytännön kokemusta, mutta kuten viimeisimässä lähitapaamisessa opimme, niin ryhmätöissä vapaamatkustajien estämisessä voi toimia juurikin Elisan ja Marikan esiintuoma vertais-ja itsearviointi. Jos vielä tämän lisäksi jokaisen ryhmäläisen suoritus ja mahdollinen arvosana (tai hyväksytty/hylätty arviointi) arvioidaan erikseen juurikin ryhmäläisten vertais- ja itsearvioinnit huomioon ottaen, luulisi tämän karsivan tehokkaasti vapaamatkustajia. Oleellista on myös se, että kaikille opiskelijoille kerrotaan etukäteen selkeästi myös nämä arviointiperusteet ja käytänteet, jolloin luulisi tulevan selväksi,että vapaamatkustamista ei sallita. Oma haasteensa on kyllä sitten se, että opettajalta arviointi vaatisi kyllä tämänmuotoisessa toiminnassa melkoisesti aikaa ja panosta, jos ryhmiä ja opiskelijoita on paljon.
VastaaPoistaJohanna K.
Epäilen, että jos ryhmän jäsenet arvioivat lopuksi toistensa toimintaa, on konfliktin ainekset hyvinkin kasassa, joko ryhmän sisälllä tai ryhmien välillä.
VastaaPoistaEhkä menisin kertaustentin keinoin: jokaisen opiskelijan on itsenäisesti koottava jokaisesta tai valituista aiheista tenttikysymys ja opetuksen lopuksi vastattava päivän aiheista valmiiksi koostettuun kertaustenttiin. Kysymyksiä laatiessa on pakko pohtia teemaa ja opiskelijoiden laatimia kysymyksiä voi hyödyntää seuraavana vuonna laatiessa kertaustenttiä. Pieni itsenäinen tenttityö karsii enintä vapaamatkustusta.