Tehtävä: Kirjoita opetusharjoittelustasi lyhyt pohdiskeleva blogikirjoitus. Kerro, mikä oli pedagoginen kehittämiskohteesi. Mitä uudistuksia teit ja miksi? Mikä onnistui? Mikä ei? Mitä uusia ideoita syntyi?
Opetusharjoittelussani kurssi oli
Oulun yliopiston, tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan,
tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelman syksyllä 2021 toteutettu kurssi ”Ohjelmointi 1”.
Kurssin kohderyhmä on kandidaattivaiheen opiskelijat. Kurssi on opiskelijoiden
ensimmäinen ohjelmointikurssi, jolla ei vaadita aiheen aiempaa osaamista. Kurssi
on toteutettu parin viimeisen vuoden aikana täysin etäopetuksena ja
vastuuopettajana toimii Jouni Lappalainen. Meillä molemmilla on vuosien ajalta näkemystä
ja kokemusta siitä, miten kurssin asiat ovat olleet ja miten niiden tulisi
olla. Opetusharjoittelu tarjosi mahdollisuuden pysähtyä miettimään, mitä
kannattaisi tehdä toisin.
Ohjelmoimaan oppii vain
ohjelmoimalla. Oppiakseen tulee yrittää, erehtyä ja oivaltaa. Pidän tärkeänä ja
toimivana sitä, että opetettava asia on määritelty tarkasti, asiat opetetaan
loogisesti edeten ja vaikka opetus etenee osista kokonaisuuksiin, opiskelijat
voivat edetä omaan tahtiinsa. Behaviorismi on saanut osakseen kritiikkiä, mutta
sen on todettu soveltuvan hyvin yksinkertaisten toimintojen oppimiseen
(Murtonen ym., 2017, s. 25-26). Omassa opetusajattelussani korostuu myös
jatkuva oppiminen, myönteinen, utelias suhtautumistapa uusiin asioihin sekä
käytännöllisyys. Sosiokulttuurinen teoria korostaa oppimisprosessissa
ympäristön tuen merkitystä (Murtonen ym., 2017, s. 25-26; Nevgi &
Lindblom-Ylänne, 2009, s. 200-201). Opettaja ei ainoastaan tuo esille uusia
asioita vaan myös auttaa muokkaamaan tai poistamaan jo aiemmin opittua (Kolb,
1984, s. 29).
Korona-aika on tuonut omat
lisähaasteensa sekä opetukseen että oppimiseen. Rajanen (2021) analysoi
pandemian aiheuttaman äkillisen etäopetukseen siirtymisen vaikutuksia
opetukseen, etenkin oppiaineessa, jossa opetellaan ja harjoitellaan
konkreettisia taitoja mestari-oppipoika tyyliin. Rajanen (2021) tuo hyvin
esille sitä, kuinka tärkeää on motivoida opiskelijoita ja mahdollistaa heidän
oppimistaan parhain mahdollisin tavoin. Jatkuva oppiminen, konkreettiset
esimerkit ja työelämärelevanssi ovat opetukseen liittyviä tärkeitä elementtejä
(Akdur, 2021; Caspi ym., 2005). Asiantuntijuutta itsessään ei voi opettaa,
mutta sitkeä harjoittelu ja toistot kasvattavat opiskelijoiden pätevyyttä
(Winslow, 1996).
Opetusharjoittelukurssini
muutokset perustuivat pääasiallisesti ohjelmointikurssin
opiskelijapalautteeseen sekä omiin kokemuksiini harjoitusten ohjaajana. Kurssin
harjoitusryhmiä oli pidetty samaan tapaan vuosien ajan. Harjoituksissa läsnäolo
on ollut vapaaehtoista. Opiskelijat ovat voineet hakea apua on silloin, kun
ovat sitä kokeneet tarvitsevansa. Vaikka harjoitukset palvelivat tarkoitustaan,
toteutustapa ei ole toiminut. Aiempien vuosien opiskelijapalautteesta käy ilmi,
etteivät kaikki ole osanneet, ymmärtäneet, halunneet tai uskaltaneet hyödyntää
harjoituksia – vaikka selkeästi olisivat ohjausta tarvinneet. Osa
opiskelijoista on myös toivonut tasoryhmiä. Harjoitusten toteutustapa kaipasi
muutoksia.
Tasoryhmien toteuttaminen ei ole
mahdollista, koska aiheesta ei tarvitse olla aiempaa osaamista ja
opiskelijoilla tulee olla mahdollisuus (niin halutessaan) hyödyntää niin montaa
harjoituskertaa kuin mahdollista – ja tämä toimii etenkin etäopetuksessa. Palaute
on opiskelijoille tärkeää ja sitä tulisi olla riittävästi sekä määrällisesti
että laadullisesti, jotta sillä olisi mahdollista vaikuttaa opiskelijoiden
motivaatioon, aktiivisuuteen ja sitä kautta myös oppimiseen. Etenkin
massakursseilla rajalliset resurssit asettavat tähän haasteita.
Harjoitusten ”tyhjäkäynti” (ilman
opiskelijoita tai vähäisin osallistujin) on ollut resurssien tuhlaamista. Kurssin
harjoituksilla haluttiin aktivoida opiskelijoita, madaltaa osallistumiskynnystä
ja havainnoida mahdollisia ongelmakohtia. Samalla tarkoitus oli innostaa ja
motivoida myös meitä opettajia meidän omassa työssämme. Syksyn kurssilla oli
kahden viikon välein, seitsemän kolmituntista harjoituskertaa viikossa. Näihin aikataulutettiin
Zoom-harjoituskertoja (7/viikko), jotka sisälsivät joko opetettujen asioiden
reflektointia, teorian kertaamista yhdessä koodiesimerkein, vapaamuotoisia
ryhmäharjoituksia (”come as you are”) tai henkilökohtaisia ajanvarauskertoja
(”ohjelmointiklinikka”). Lisäksi yksilöllistä ohjausta tehostettiin
hyödyntämällä oppimisympäristön työkaluja.
Harjoitusajan ”hyötykäyttö” ja
Moodlen työkalut (automaattitarkisteiset tehtävät ja niiden analytiikka) mahdollistivat
opiskelijoiden etenemisen seuraamisen, proaktiivisen palautteenannon sekä
mahdollisten, yleisemmin esiintyvien ongelmien huomioimisen myöhemmissä,
ohjatuissa harjoituksissa. Näin ohjausta voitiin tarjota ja säädellä tarpeen
mukaan, jopa yksilöllisesti. Erilaisten harjoitusryhmien haluttiin tarjoavan
”jokaiselle jotakin”, eli yksilöllistä ohjausta sitä kaipaaville, teorian
kertausta ryhmissä niille, jotka halusivat tuettua ohjausta sekä spontaania
tukea viestein heille, jotka eivät osanneet, uskaltaneet tai halunneet (?)
pyytää apua, vaikka sitä selkeästi tarvitsivat.
Kahdella harjoituskerralla
viikossa porkkanana opiskelijoille oli yhden pakollisen harjoitustehtävän
tekeminen yhdessä. Porkkanoita eli palkkioita tulisi tarjota sopivassa määrin
oikeissa kohdin, jotta ne ”maistuisivat makealta” ja niillä olisi oppimisen
kannalta toivottuja vaikutuksia. Opettajavetoiset harjoituskerrat olivat
yllättävän suosittuja. Opiskelijat kiittelivät etenkin saamaansa spontaania ohjausta,
ja moni uskaltautui myöhemmin itsekin pyytämään apua. Opiskelijat kommentoivat,
että etenkin ohjelmointitehtäviin proaktiivisesti annetut kommentit olivat
hyödyllisiä ja heillä oli sellainen olo, että opettajat olivat kiinnostuneita
heidän suoriutumisestaan.
Sekä opetuksessa että oppimisessa
on tavoitteita, niissä on tietty päämäärä ja tavoiteaikataulu. Opettajan
näkökulmasta ohjauksen tulisi olla monipuolista, ajankäytöllisesti tehostettua,
parhaimmillaan opiskelijoita aktivoivaa yhteistyötä. Opintojakson kuormitukseen
sekä oppimiseen vaikuttaa mahdollisen aiemman osaamisen lisäksi myös
esimerkiksi opiskelijan henkilökohtainen motivaatio sekä opiskelijan valmiudet
ja halu tehdä itsenäisiä oppimistekoja. Opetusharjoittelussa monipuolisen
ohjauksen tavoitteena oli tukea erilaisia oppijoita, innostaa ja kannustaa
opiskelijoita aktiiviseen oppimiseen kohdistamalla rajallisia opetusresursseja
opiskelijoiden oppimisprosessin tukemiseen.
Mitä opin? Huomasin, että omalle
tekemiselleen voi tulla sokeaksi ja luovaksi kuviteltu ajattelu voi kangistua
vanhoihin kaavoihin. Ymmärsin, että muutos on mahdollisuus, ja parhaimmillaan
opetus ja oppiminen on innostavaa yhteistyötä. Opettajan opetusajattelu ja
asenne (sekä opetettavaa asiaa että opiskelijoita kohtaan) ovat merkittäviä
tekijöitä linjakkaan opetuksen onnistumisessa. Onnistuminen innostaa ja ruokkii
uteliaisuutta. Kurssilla käytetyt erilaiset ohjaustavat soveltuvat sekä etä-
että lähiopetukseen. Toimiva ohjaus tukee opiskelijan oppimisprosessia tähdäten
syväsuuntautuneeseen oppimiseen, opiskelijan ehdoin.
Lähteet
Akdur, D.
2021. Skills Gaps in the Industry: Opinions of Embedded
Software Practitioners. ACM Trans. Embed. Comput. Syst. 20, 5, Article 43 (July
2021), 39 pages. DOI: https://doi.org/10.1145/3463340
Caspi, P.
Sangiovanni-Vincentelli, A. Almeida, L. Benveniste, A. Bouyssounouse, B.
Buttazzo, G. et al. 2005. Guidelines for a graduate curriculum
on embedded software and systems. ACM Transactions on Embedded Computer Systems
4, 587–611. DOI: https://10.1145/1086519.1086526
Kolb, David. (1984). Experiential Learning: Experience
As The Source Of Learning And Development.
Murtonen,
M., Hakkarainen, K., Lehtinen, E., Tuominen, T., Halttunen, T., Lappalainen,
M., . . . Nori, .H. (2017). Opettajana yliopistolla: Korkeakoulupedagogiikan
perusteet. Vastapaino.
Nevgi, A.,
& Lindblom-Ylänne, S. (2009). Oppimisen teoriat. teoksessa S.
Lindblom-Ylänne, & A. Nevgi (Toimittajat), Yliopisto-opettajan käsikirja
(Sivut 194-236). WSOYpro.
Winslow. L.E. 1996. Programming pedagogy—a
psychological overview. SIGCSE
Bull. 28, 3 (Sept. 1996), 17–22. DOI: https://doi.org/10.1145/234867.234872
Kirjoittaja: Päivi Raulamo-Jurvanen
