Kuinka kehittää käytännönläheistä opetusta kurssille, jossa on 150 opiskelijaa? Tässä kirjoituksessa käsittelen ryhmäopetuksen rakentamista lääketieteen kurssille, jonka tarkoituksena on valmistaa opiskelijat potilaan käytännön tutkimiseen. Käyn lyhyesti läpi ryhmäopetuksen kehittämistä sekä siihen liittyviä hyviä ja huonoja kokemuksia.
Opetusharjoitteluni käsitti siis ryhmäopetuksen rakentamisen 4. lukuvuoden lääketieteen opiskelijoiden fysiatrian kurssille. Tavoitteeni oli rakentaa käytännönläheinen ryhmäopetus käänteisen opetuksen keinoin. Ryhmäopetusta halusin kehittää siksi, että opiskelijat saisivat ns. hands on -opetusta potilaan tutkimisesta, koska potilaan tutkimista ei opita kirjoista. Käänteinen opetus valikoitui opetusmuodoksi, koska halusin, että opiskelijat saavat valmistautua sekä itsenäisesti että ryhmissä opetukseen, jolloin itse ryhmäopetuksessa voidaan soveltaa ja syventää opittuja asioita.
Ryhmäopetusta edeltävästi opiskelijat saivat luettavaksi tekstiä potilaan tutkimiseen liittyen. Tämän jälkeen heidän tuli omassa pienryhmässä valmistautua näyttämään käytännössä tietyn kehonosan tutkiminen toisille opiskelijoille. Etukäteistehtävä sisälsi myös oikean potilastapauksen kirjallisena, johon opiskelijoiden tuli soveltaa kehonosan tutkimista ja miettiä mitä mahdollisia löydöksiä kyseisellä potilaalla olisi voinut olla ja mistä vaivassa lopulta olisi voinut olla kyse. Tämän jälkeen opettaja näytti oman tapansa tutkia kehonosa, jolloin tärkeimpiä asioita voitiin korostaa ja keskustella mahdollisista eroavaisuuksista. Lopulta aikaa pyrittiin vielä jättämään yleiselle keskustelulle. Ryhmäopetus kesti 90 minuuttia ja pienryhmiä oli yhdellä kertaa neljä.
Opetusmuotona käänteinen opetus toimi hyvin. Opiskelijat olivat tyytyväisiä opetuksen rakenteeseen sekä ennakkotehtäviin ja -valmistautumiseen. Myös käytännönläheinen opetus sai kiitosta. Ajankäyttö koettiin tiukaksi ja opetusta toivottiinkin jaettavan jopa kahteen eri osaan, jotta aikaa vielä jäisi enemmän käytännön tekemiselle. Koska ryhmäopetus käsitteli potilaan käytännön tutkimista, oppimistuloksia on vaikea mitata lyhyellä ajalla toistaiseksi. Digipedagogiikan hyödyntäminen kohdistui vain etukäteislukemiseen ja -tehtävään.
Myönteisten kokemusten vuoksi pyrin jatkossa lisäämään käytännönläheistä ja käänteistä opetusta hyödyntävää ryhmäopetusta. Opiskelijat tulevat ryhmäopetukseen paremmin valmistautuneina ja opetettavaa asiaa pystytään paremmin syventämään. Ihanteena jatkossa olisi ns. opetuspoliklinikka, jolloin opiskelijat pystyisivät esimerkiksi pareittain tutkimaan oikean potilaan. Tämä vaatii kuitenkin vielä hieman lisäponnistuksia, jotta se voidaan toteuttaa käytännössä.
Myönteisten kokemusteni vuoksi voin lämpimästi suositella käänteistä opetusta etenkin ryhmäopetukseen kaikille.
Lähteet:
Davidson, N., Major, C. H. Boundary
Crossings: Cooperative Learning, Collaborative Learning, and Problem-Based
Learning. Journal on Excellence in College Teaching 2014;25:7-55.
Davidson, N., Major, C. H. &
Michaelsen, L. K. Small-group learning in higher education—cooperative,
collaborative, problem-based, and team-based learning: An introduction by the
guest editors. Journal on Excellence in College Teaching 2014;25:1-6.
Michaelsen, L., Davidson, N., Major,
C. Team-Based Learning Practices and Principles in Comparison With Cooperative
Learning and Problem-Based Learning. Journal on Excellence in College
Teaching 2014;25:57-84.
Kirjoittaja: Juhani Määttä
