Suomessa on maailmanlaajuistesti hyvin erityinen lasten kasvunseurantajärjestelmä, jota on toteutettu yli sadan vuode ajan lastenneuvoloissa. Lastenneuvolatoiminnan alulle panijana toimi arkkiatri Arvo Ylppö, ja sen yksi tärkeimmistä tehtävistä oli löytää vajaaravitut lapset ja antaa äideille ohjausta ja neuvontaa lasten hoitoon ja terveyteen liittyen. Suomalaisissa lastenneuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa toimii kansainvälisestikin harvinaislaatuinen koko väestöön kohdistuva tiivis kasvunseurantajärjestelmä, joka sisältää vähintään 24 terveystarkastusta pituus- ja painomittauksineen ennen peruskoulun loppua. Lasten kasvun säännöllistä seurantaa on pidetty oivana keinona löytää lapsuusiän sairauksia jo niiden vähäoireisessa vaiheessa, sillä monet lapsuusiässä ilmenevät sairaudet voivat hidastaa tai nopeuttaa kasvua. Toisaalta kasvua tarkastelemalla voidaan ennakoida terveyteen liittyviä riskejä ja puuttua esimerkiksi lapsen ylipainoon ennen sen kehittymistä lihavuudeksi. Kasvutietojärjestelmiin on rakennettu sisään hälytysjärjestelmiä, ns. kasvuseula, mutta myös lääkärin pitää pystyä tunnistamaan poikkeava kasvu. Tämän vuoksi kasvukäyrien tulkinta on yksi lastenkurssin ydinainesta. (Saari A & Sankilampi U 2016)
Oman opetusharjoitteluni osana kehitin lastenendokrinologian osuutta isosta opintokokonaisuudesta Lasten ja nuorten terveys -kurssista Oulun yliopistossa. Kurssille osallistuu joka kevät ja syksy yli 70 viidennen vuoden lääketieteen opiskelijaa. Aikaisemmin opintojaksoon on kuulunut paljon luentoja, ryhmäopetuksia ja poliklinikkaopetusta. Syksyllä 2023 kurssi uudistettiin linjakkaaseen opetukseen (Nevgi A & Lindbolm-Ylänne S. 2009) pyrkien toteutuksessa pyrittiin hyödyntämään ”flippausta” eli flipped classroom -opetusta (Zeng HL et al. 2020): Uusi kurssi koostuu verkko-opetuksesta, opettajavetoisista seminaareista, pienryhmäopetuksista sekä perheiden ja potilaiden kohtaamisesta. Tämän lisäksi kurssimateriaali on Moodlessa, jossa on mm. videoklippejä ja luettavaa sekä ennen opetustuokiota, että niiden jälkeen. Kurssin aikana opiskelija myös seuraa lastenlääkärien toimintaa keskussairaalassa viikon ajan sekä osallistuu OYS:n lastentautien päivystyksen toimintaan 6 tunnin jaksoissa kaksi kertaa, ja heillä on omia potilaita lasten poliklinikalla. Kurssin kuormittavuuslaskelmiin pohjautuen opetuskertoja vähennettiin ja tässä apuna käytettiin ydinainesanalyysia. Myös lastenendokrinologian opetusta vähennettiin aikaisemmasta, joten esimerkiksi kasvuun liittyvää opetusta oli yksi luento sekä seminaari.
Kasvukäyrien tulkinnan ja kasvua häiritsevien sairauksien opettaminen on osoittautunut haastavaksi. Lopputenteissä kasvuun liittyvissä kysymyksissä opiskelijat ovat menestyneet huonoimmin ainakin sinä aikana, kun olen toiminut opettajana. Tämän vuoksi kasvuluennot liitettiin osaksi lasten kurssin ns. propedeuttista viikkoa, jonka tarkoitus on kurssin alussa antaa opiskelijalle valmiudet kohdata lapsipotilaita ja tutkia heitä. Lapsen mittaaminen ja kasvukäyrien tulkinta on osa lapsen kokonaisarviota. Laitoin opiskelijoille ennakkomateriaaliksi Moodleen ennen luentoa heidän kurssikirjastaan kasvuun liittyvät asiat. Mielestäni kasvu on sellainen asia, jota on vaikea oppia pelkästään lukemalla, joten halusin säilyttää myös perinteisen luento-opetuksen, jossa oli paljon potilastapauksia. Lisäksi valmistelin heille käsitteiden yhdistämistehtävän paperiselle monisteelle, ja luennon aikana oli kysymyksiä aiheesta myös Mentimeterillä.
Vaikka koko kurssi oli pakotettuna osallistumaan luennolle, kuulin jo samalla viikolla kollegalta, että eräs opiskelija oli sanonut kasvukäyriä tulkitessaan, että ”ei näitä ole meille opetettu”. Tämä tuntui hyvin masentavalta. Opiskelija ei edes muista osallistuneensa luennolleni pari päivää luennon jälkeen. Myös tenttitulokset olivat edelleen musertavia: Kun muista kysymyksistä opiskelijat olivat saaneet keskimäärin 4,38–5,29/6 p, kasvukysymyksestä vain 3,11 p. Siitäkin huolimatta, että tenttikysymys oli hyvin tavanomainen potilastapaus ja aihe kurssin ydinainesta. Olin käsitellyt myös vastaavan potilastapauksen luennollani. Opiskelijoilla saa olla lopputentissämme kaikki kurssimateriaali mukana eli tentti mittaa asioiden laajempaa ymmärrystä eikä ulkoa osaamista, mutta tämäkään ei auttanut heitä tenttisuorituksessa.
Ensin ruoskin itseäni epäonnistumisesta opettajana, mutta sitten havahduin siihen ajatukseen, että asian opettaminen vaatisi paljon enemmän aikaa. Osallistuin itse pari vuotta sitten Karolinskan järjestämälle kasvukurssille, jossa näitä asioita käsiteltiin viisi päivää. Tuolloin olin loppusuoralla lastenendokrinologian lisäkoulutusohjelmassa, joka on kahden vuoden lisäkoulutusohjelma kuusi vuotta kestävän lastentauteihin erikoistumiskoulutuksen jälkeen. Miten kandit voisivatkaan sisäistää tämän tärkeän asian kolmessa vartissa, jos laajat pohjatiedot omaaville asiaa voidaan opettaa viiden päivän ajan? Toki kasvukäyriä katsotaan lastenkurssin aikana monissa eri yhteyksissä, ja aiheeseen palataan myös opiskelijavetoisessa seminaarissa, mutta asia vaatisi opiskelijoilta myös itseopiskelua. Itse haluaisin järjestää em. opetusten lisäksi ryhmäopetuksen, jossa potilastapauksia ratkottaisiin yhdessä, mutta tämä ei valitettavasti enää mahdu kurssille kaikkien muiden tärkeiden asioiden lisäksi.
On turhaa mitata lapset 24 kertaa, jos ei tiedetä mitä sillä tiedolla tehdään. En ole vieläkään ratkaissut, kuinka jatkossa saan opiskelijat sisäistämään tämän asian siihen annetuilla vähäisillä resursseilla. Voin vain toivoa, että tätä tietoa ja taitoa tarvitsevat lääkärit oppivat sen lopulta työelämässä toimisessaan lääkärinä.
Lähteet:
Saari A & Sankilampi U, Suomi on lasten kasvunseurannan edelläkävijä - onko hyödyistä näyttöä? Duodecim. 2016;132(6):505-13.
Zeng HL, Chen DX, Li Q, Wang XY.
Zeng HL, Chen DX, Li Q, Wang XY. Effects of seminar teaching method versus lectureEffects of seminar teaching method versus lecture--based learning based learning in medical education: A metain medical education: A meta--analysis of randomized controlled trials. analysis of randomized controlled trials. Med Teach. 2020 Dec;42(12):1343-1349.
Nevgi A & Lindbolm-Ylänne S. 2009, Yliopisto-opettajan käsikirja. Opetuksen linjakkuus – suunnittelusta arviointiin, WSOYpro Oy, Helsinki, s. 138 - 155.
Kirjoittaja: Marika Paalanne
