Oppimisen ja osaamisen opettelua ja omaksumista

Tehtävä: Valitse Yliopistopedagogiikka-lehdestä kehittäminen ja kokeilut –osiosta yksi artikkeli/poissaolotunti itseäsi kiinnostavasta opetuskokeilusta. Tee lyhyt pohdiskeleva blogikirjoitus ja kiteytä postauksen loppuun kaksi asiaa jokaisesta artikkelista, jotka haluat erityisesti jakaa muille blogin lukijoille tai mistä haluaisit saada aikaan keskustelua blogissa.

Valitsemani artikkelit olivat Jatkuvalla arvioinnilla enemmän osaamista kandidaattivaiheen massakurssilla (Paloposki et.al., 2022) ja Opiskelijasta asiantuntijaksi: Oman osaamisen sanoittaminen (Honkanen & Komppa, 2022). Ensimmäisessä artikkelissa keskityttiin pohtimaan ja testaamaan jatkuvan arvioinnin toimivuutta verrattuna ns. lopputenttiin, ja toisessa artikkelissa perehdyttiin oman osaamisen tunnistamiseen ja sanoittamiseen portfoliotyöskentelyn kautta. Mielestäni nämä molemmat artikkelit liittyvät hyvin läheisesti ongelmaan, jonka moni kohtaa viimeistään korkeakoulussa, osa jo aikaisemmin: oppimisen vaikeus. Läpi koko opiskelu-uran moni meistä tottuu opettelemaan asioita ulkoa, sen sijaan että todella sisäistäisi ne ja osaisi soveltaa niitä. Koska oppiminen ja opiskelu tuntuu yhtäkkiä todella paljon vaikeammalta vaatimustason kasvaessa, saattaa se johtaa kursseista tai pahimmillaan koko alasta luopumiseen.

Ensimmäisessä artikkelissa Paloposki ym. testasivat, kuinka kurssilla tehtävä jatkuva arviointi vaikuttaa sitoutumiseen, ja voisiko lopputentistä luopua mahdollisesti kokonaan. He asettivat kokeilun tavoitteiksi kurssin keskeyttämisprosentin pienentämisen, uusintatenttisuoritusten vähentämisen ja oppimisen laadun parantamisen. Jotta tavoitteet saavutettaisiin, kurssilla tehtiin 3 muutosta vuonna 2015: viikoittaisten kotilaskujen painoarvon lisääminen, lopputentin korvaaminen kahdella välikokeella ja pisterajojen ilmoittaminen opiskelijoille jo ennen kurssin alkua. Nämä muutokset auttoivat opiskelijoita arvioimaan omaa tasoaan suhteessa pisterajoihin läpi koko kurssin. Myös yhteistyöhön kotitehtävissä rohkaistiin. Vuonna 2017 kokeista kuitenkin luovuttiin kokonaan, ja arviointi pohjautui täysin kotitehtäviin. Paloposki ym. havaitsivat, että lopputentin korvaaminen viikoittaisilla kotitehtävillä lisäsi opiskelijoiden sitoutumista kurssiin, mikä näkyi korkeampana läpäisyprosenttina, parempina arvosanoina, ja opiskelijoiden myönteisinä kommentteina. 

Toisessa artikkelissa Honkanen & Komppa keskittyivät parantamaan opiskelijoiden oman osaamisen sanoittamista ja siten mahdollisesti työllistymistä ohjatun portfoliotyöskentelyn kautta. Ohjattu työskentely toteutettiin koko lukuvuoden kestävänä kurssina, jonka aikana opiskelijat saivat työstää portfolion ohjatusti, ja sitä myötä tunnistaa omaa osaamisen tasoa ja opetella sanoittamaan sitä.

Tavoitteiksi kurssilla asetettiin, että opiskelija osaisi kurssin jälkeen sanallistaa ja arvioida osaamistaan, taitojaan ja tietojaan, osaisi kirjoittaa ja muokata portfoliotekstiä, tuntisi kurssin jälkeen oman alansa työtilannetta ja -tehtäviä, ja harjaantuisi tekemään omien tavoitteidensa kannalta tarkoituksenmukaisia valintoja myöhemmissä opinnoissaan. Kurssi jakautui kolmeen osaan (urasuunnittelu, asiantuntijataidot, portfolion kirjoittaminen) jotka kukin täydensivät toisiaan. Joka osiossa työskentelytapoina toimivat keskustelut ja kirjoitusharjoitukset sekä niistä annettava palaute. Opiskelijat kokivat kurssin päätteeksi, että keskeisin tavoite, oman osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen, saavutettiin kurssin aikana erinomaisesti.

Vaikka Honkanen & Komppa keskittyivätkin lähinnä osaamisen sanoittamiseen työmarkkinoita ajatellen, on omaa oppimista ja osaamista hyvä kyetä sanoittamaan jo opiskelun aikana. Jos ei itsekään oikein tiedä, mitä osaa ja mitä ei, on vaikeaa lähteä rakentamaan tulevaa oppimista. Myös omat oppimismetodit on hyvä tuntea, jotta osaa lähestyä opiskelua oikealta kantilta. Olen itse Paloposki ym. kanssa samaa mieltä siitä, että jatkuva arviointi on parempi ja realistisempi tapa arvioida osaamista kuin lopputentit. Lopputentit rohkaisevat usein vain hetken kestävään ulkoa oppimiseen, sen sijaan että opeteltava asia sisäistettäisiin ja sitä pystyttäisiin soveltamaan ja yhdistämään aikaisempaan tietoon. Oman osaamisen ja oppimisen tunnistamista ja sanoittamista pitäisi mielestäni harjoitella jo peruskoulussa, sillä se auttaa opiskelussa pitkällä tähtäimellä. Molemmissa artikkeleissa esiin nousi yhteistyön ja tuen tärkeys. Työelämässä yhteistyötä tehdään paljon, harva asia jää yksin tehtäväksi, joten tuntuu hieman hölmöltä, että yliopistoissa painotetaan itsenäistä työskentelyä niin paljon. On mielestäni realistisempaa tehdä yhteistyötä ja käyttää eri tiedonhankintamenetelmiä, kuin päntätä yksin neljän seinän sisällä, jotta muistaa opeteltavan asian edes tentin ajan. 

Lopuksi vielä asiat, jotka nostaisin esiin artikkeleista: Yhteistyö ja sen opettelu on tärkeää jo opiskeluvaiheessa, sillä sitä tehdään työelämässä paljon. Jatkuva arviointi parantaa oppimista ja muistamista, eikä painota niin vahvasti ulkoa opetteluun. Oman osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen on perusta tulevalle oppimiselle. On hyvä tutustua vaadittuun osaamisen tasoon jo etukäteen, oli kyse sitten kurssista tai työelämästä.

Lähteet

Tuomas Paloposki, Viivi Virtanen & Maria Clavert (2022). Jatkuvalla arvioinnilla enemmän osaamista kandidaattivaiheen massakurssilla. Yliopistopedagogiikka 1/2022. Saatavilla: https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2022/08/22/jatkuvalla-arvioinnilla-enemmanosaamista-kandidaattivaiheen-massakurssilla/ 

Suvi Honkanen & Johanna Komppa (2022). Opiskelijasta asiantuntijaksi: Oman osaamisen sanoittaminen. Yliopistopedagogiikka 1/2022. Saatavilla: https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2022/08/22/opiskelijasta-asiantuntijaksi-omanosaamisen-sanoittaminen/ 

Kirjoittaja: Katri Ruottinen

How to make a lecture course an engaging learning experience?

Tehtävä: Tutustu artikkeliin. Tee pohdiskeleva blogipostaus ja kiteytä postauksen loppuun kaksi asiaa, jotka haluat erityisesti jakaa muille ryhmäläisille tai kysymys, mihin toivoisit keskustelua blogissa.

Ketonen ja Lonka (2012) keskittyvät paperissaan miettimään, miten opiskelijoita saataisiin parhaiten aktivoitua opiskeluun massakursseilla. Kvantitatiivisin menetelmin toteutetussa tutkimuksessa keskityttiin tarkastelemaan 107 suomalaisen ensimmäisen vuoden opettajaopiskelijan kiinnostuksen tasoa ja akateemisia tunteita (esim. oppimisesta nauttiminen, ylpeys onnistumisesta, kokeisiin liittyvä jännitys, tylsistyminen) joita koettiin opiskelijaa aktivoivan luentopohjaisen kurssin aikana. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin sitä, kuinka nämä tunteet vaikuttavat heidän Flow-kokemukseensa (Wikipedian mukaan myös optimaalinen kokemus tai virtauskokemus), sekä itseopiskeluaikaan ja opintomenestykseen.

Tutkimuksessa kerättiin dataa viisi päivää ennen lopputenttiä kyselyllä joka oli suunniteltu mittaamaan opiskelijan kiinnostusta, akateemisia tuntemuksia, pätevyyden tunnetta, koettua haastetta sekä itseopiskeluun käytettyä aikaa. Dataa analysoidessa huomattiin että mielenkiinto, innostus, pätevyyden tunne sekä itseopiskeluun käytetty aika korreloivat positiivisesti kurssista annetun arvosanan kanssa. Tutkimuksessa identifioitiin kolme erilaista emotionaalista profiilia: sitoutunut (engaged), stressitön (unstressed) ja jännittynyt (anxious). Sitoutuneet opiskelijat käyttivät eniten aikaa itseopiskeluun ja saivat myöskin kurssilla parhaita arvosanoja. Stressittömät opiskelijat olivat vähinten aktiivisia itseopiskelijoita, ja saivat myöskin matalimpia arvosanoja. (Ketonen ja Lonka 2012.)

Sinänsä ei kuulosta mitenkään yllättävältä tulokselta että sitoutuneet opiskelijat saavat parhaita arvosanoja, ja opiskeluun opiskeluun käytetty aika korreloi positiivisesti opintomenestyksen kanssa. Se ei kuitenkaan olekaan paperin tärkein anti, vaan se on Ketosen ja Lonkan kirjallisuuden pohjalta hahmottelema malli opiskelijan aktivoimiseksi massakursseilla. Siihen kuuluu 3 periaatetta:

1. Nykyisen ymmärryksen ja tiedon tunnistaminen ja aktivointi. Oppimisprosessi alkaa tämänhetkistä tietämystä ja ymmärrystä arvioimalla, tämä muodostaa pohjan tavoitteiden ja asettamiselle. Vaikka kursseilla oppimistavoitteet nousevatkin opetussuunnitelmasta, osallistavat luennot ohjaavat opiskelijoita käyttämään nykyistä ymmärrystään ohjaamaan sen kehittymistä. Harjoitukset, kuten ajatusten ulkoistamisen piirtämällä tai kirjoittamalla, auttavat opiskelijoita aktivoimaan aiemmat tietonsa, ja ymmärtämään sitä, että heidän omien käsitystensä ja muiden opiskelijoiden tai oppikirjoihin sisällytettyjen käsitysten välillä voi olla eroja. Tällä tunnistamisprosessilla tulisi olla vaikutusta siihen, miten opetus jatkuu. Käsitteet ja teoriat, jotka haastavat tai ovat ristiriidassa aiempien uskomusten kanssa, edellyttävät erityistä huomiota. Esimerkiksi aktivoiva luento voitaisiin aloittaa lyhyellä kirjoitus- tai keskusteluharjoituksella tai kyselyllä. (Ketonen ja Lonka 2012.) 
2. Oppimisprosessin ja reflektiivisen ajattelun edistäminen. Opiskelijoiden opiskelustrategiat ja tämänhetkinen tietämys tulee tuoda mukaan keskusteluun ja pohdintaan oppimisprosessin aikana. Näin voidaan tehdä esimerkiksi käyttämällä päiväkirjoja, pienryhmäkeskusteluja tai ajatuskarttoja. On tärkeää myötävaikuttaa itseohjautuvaan oppimiseen ja korostaa sekä henkilökohtaista- että yhteisöllistä opiskelutoimintaa luentojen välillä. Opiskelijoiden tulisi osallistua aktiivisesti pienryhmien toimintaan ja tukea toisiaan keskustelemalla, jakamalla ja rakentamalla tietoa. Uusien käsitteiden oppiminen edellyttää vuoropuhelua opettajan ja opiskelijoiden välillä ja opiskelijoiden keskuudessa (selitys, keskustelu, kyseenalaistaminen). Kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen lisäksi tietotekniikka tarjoaa useita mahdollisuuksia jakaa ja rakentaa ideoita yhteistyössä esimerkiksi sähköpostin, sähköisten oppimisympäristöjen, wikien tai keskusteluryhmien avulla. (ibid.) 
3. Muutoksen arviointi ja palautteen antaminen. Opiskelijan tulisi saada rakentavaa palautetta sekä opiskelutovereiltaan että luennoitsijalta. Palautteen tulisi edistää opiskelijoiden ajattelun ja käsitteellisen muutoksen kehittymistä. Kurssin jälkeen on tärkeää selventää, mihin arviointi perustui, ja miten opiskelija voi parantaa opiskelutapaansa tulostensa parantamiseksi tulevaisuudessa. Oppiminen on tehokkaampaa tilanteissa, jotka simuloivat todellista elämää. Kiinnostuksen näkökulmasta sillä, miten uusia asioita opitaan, on merkittävämpi vaikutus oppimiselle kuin opitulla sisällöllä. (ibid.) 

Ketonen ja Lonka (2012) muistuttavat artikkelinsa lopuksi että akateemisillä tunteilla on tärkeä rooli onnistuneessa opiskelussa. Heidän mielestään ikävystyminen on pahinta myrkkyä opiskelijalle. Ja jos on joko hieman ahdistunut tai sitoutunut, on se parempi kuin täysin stressitön tai jopa huoleton suhtautuminen opintoihin. Henkilökohtaisella kiinnostuksella ja innostuksella on erityisen tärkeä rooli opiskelijoita aktivoivalla luentokurssilla. Luennoitsijan vastuulle jää tarjota opiskelijoille kohtuullisia haasteita suhteessa heidän taitotasoonsa. Näin voidaan edistaa opiskelijoiden flowkokemusta ja motivoida heitä oppimaan. Flow voidaan määrittää jonakin jota tehdään tekemisen tähden – se on osa normaalia päivittäistä kokemusta, jolle on ominaista keskittyminen ja sitoutuminen. Flow voi kuitenkin olla hankala saavuttaa ilman pientä ahdistusta. Haasteeksi muodostuukin tasapainon säilyttäminen flown ja ahdistuksen välillä. (ibid.)

Tätä artikkelia lukiessani, ja suomeksi summatessani huomasin miten tärkeää erilaisten konseptien aukiselittäminen on tieteellisessä tekstissä. Kipuilin pitkään esimerkiksi sanojen ’student engagement’, ja ’engaging lecture’ kanssa – Miten ne tulisi suomentaa jotta tekstin ajatus ei muutu. Onko se kiinnostava luento, opiskelijaa osallistava luento, vai opiskelijaa aktivoiva luento? Toivottavasti onnistuin.

Mielestäni artikkelissa esiteltiin mielenkiintoisia strategioita opiskelijoiden aktivointiin, mutta varsinkin mallissa esitelty 1. periaate opiskelijan aktivoimiseksi (Nykyisen ymmärryksen ja tiedon tunnistaminen ja aktivointi) jäi minulle hieman abstraktiksi: Ymmärrän sen, että opiskelijan lähtötaso on hyvä arvioida heti alkuun, mutta jos kyse on esimerkiksi massakurssista, niin kuinka eri opiskelijoiden tason voi sitten realistisesti ottaa opetusta suunnitellessaan huomioon/Miten eroihin aiemmassa ymmärryksessä voi luennoitsijana reagoida? Vai onko tarkoitus vain kurssin aikana tarjota työkaluja jotka ohjaavat opiskelijaa reflektoimaan omaa tietämystään ja sen mahdollisia rajoitteita? Ajattelisin, että juuri sillä helposti saa opiskelijan helposti tökättyä sinne ahdistuksen puolelle jos ajatus on hyvä mutta toteutus ontuu.

Kysymys johon tahtoisin keskustelua blogissa: Onko teillä massakursseja joilla pyritään aktivoimaan opiskelijoita? Millaisia strategioita siihen on käytetty? Oletteko samoilla linjoilla Ketosen ja Lonkan mallin kanssa? 


Lähteet:

Lonka, K., & Ketonen, E. (2012). How to make a lecture course an engaging learning experience?, Studies for the Learning Society, 2(2-3), 63-74. doi: https://doi.org/10.2478/v10240-012-0006-1

Wikipedia. (n.d). Flow. Saatavilla: https://fi.wikipedia.org/wiki/Flow Luettu: 19.4.2019


Kirjoittaja: 
Heidi Hartikainen
Yliopistopedagogiikan opiskelija
Oulun yliopisto