Yhteistyön voima kasvattaa verkostoja ja luo paikallistason yhteenkuuluvuutta

Tein opetusharjoitteluni monimuoto-opetuskurssilla Mediakasvatuksen perusteet: Lasten- ja nuortenelokuvien festivaali, joka järjestettiin nyt neljännen kerran. Myöhään koronakeväänä ensi kerran debytoinutta kurssia on uudistettu jonkin verran joka toteutukselle aina opiskelijoilta saadun palautteen perusteella. Alkujaan kesäopintojakson konsepti syntyi harjoitteluaan tehneen opiskelijan ehdottaman idean pohjalta, ja kurssin vahvuuksiin ovatkin ensitoteutuksesta lähtien kuuluneet käytännön työelämäkytkökset sekä geneeristen taitojen kehittäminen. Kevään 2025 pedagogisiksi kehityspisteiksi valikoituivat opiskelijoiden paikallistason verkostoitumisen vahvistaminen sekä reflektoinnin kasvattaminen.

Kuusiviikkoinen kurssi on kohdennettu erityisesti kasvatustieteilijöille ja tuleville opettajille, mutta se soveltuu kenelle tahansa, joka haluaa lyhyessä ajassa oppia hahmottamaan, kuinka soveltaa audiovisuaalista mediumia uuden tiedon, ymmärryksen tai keskustelun innoittamisessa. Kurssin suoritettuaan opiskelijoilla on valmiudet tuottaa eri-ikäisille lapsille ja nuorille kohdennettuja elokuvakasvatustehtäviä, joiden avulla tarkastella filmatisointeja kriittisesti.

Opintojakso on alusta asti toteutettu yhteistyössä Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin kanssa, joka tarjoaa opintojaksolla katsottavat uutuuselokuvat ja muut harvinaisemmat makupalat, jotka tyypillisesti eivät pääse Suomessa laajaan levitykseen. Festivaali järjestetään vuosittain marraskuussa, eli kurssin opiskelijat pääsevät tutustumaan syksyn näytösohjelmistoon aina ennakkoon.

Hyötysuhde kahden eri instituutin välillä on molemminpuolinen: katsottavien elokuvien pohjalta opiskelijat tuottavat erilaisia elokuvakasvatustehtäväkokonaisuuksia. Tehtäväkokonaisuuksia voidaan hyödyntää tulevan festivaalin kouluille tarkoitetuissa oppimateriaaleissa, jos ja kun opiskelija on henkilökohtaisesti antanut tähän kirjallisen luvan. Vaikka luvan antaminen ei ole millään tavalla sidoksissa kurssiarviointiin, useimpina vuosina ylivoimaisesti suurin osa opiskelijoista haluaa jakaa työnsä festivaalille. Kurssin kautta opiskelijat pääsevät paitsi konkreettisesti demonstroimaan omaa kehitystään ja osaamistaan, myös tutustuvat ja saavat kontakteja paikalliseen elokuvatoimintaan. Aktiiviset opiskelijat ovatkin löytäneet elokuva-aiheista työ- ja harjoittelupaikkaa nimenomaan tämän kurssin ansiosta. Lisäksi kurssilaiset saavat aina oman kiitokset festivaalin brosyyreissa.

Ensimmäisinä vuosina kurssi järjestettiin yksinomaan verkossa, nykyisin olemme siirtyneet monimuoto-opetukseen. Aloitamme kahdella viikoittaisella intensiivilähityöpajalla, joista ensimmäisessä opiskellaan media- ja elokuvakasvatusta, toisessa lasten- ja nuortenelokuvaa. Haastavuustasoltaan porrastetuissa tehtävänannoissa harjoitellaan samalla itseohjautuvuutta, asteittaista tekijyyden kehittymistä sekä ohjaajan rooliin astumista.

Uutta tällä toteutuksella oli kolmannen kurssiviikon fyysinen vierailu Oulun Elokuvakeskukseen Kulttuuritalo Valveelle, jossa meille esiteltiin elokuvakeskuksen, elokuvakirjaston sekä festivaalin toimintaa. Lisäksi saimme yksityisnäytöksen elokuvateatteri Studiossa, jonka jälkeen järjestimme vielä yhden valmentavan täsmätyöpajan juuri katsotun elokuvan pohjalta. Vierailu oli kaikin puolin onnistunut – joskus vanhat keinot ovat parempia kuin pussillinen uusia. Yhden opettajan oppiaineessa, jota Elokuva ja luovat mediat edustaa, on mielestäni erityisen tärkeää, että opiskelijat pääsevät välillä kuulemaan myös muita alan ammattilaisia ja asiantuntijoita. Lisäksi on aina mukava saada nimille kasvot. Vaikka elokuvakeskuksen toimintaa on tietysti esitelty myös aikaisempina vuosina, koskaan aikaisemmin emme olleet vielä käyneet porukalla paikan päällä. Tähänkin idea tuli yhdeltä aikaisemman toteutuksen opiskelijalta!

Kurssin sisään on kirjattu ajatus matalan kynnyksen turvallisesta oppimisympäristöstä, johon jokainen on tervetullut, eikä lähtötasovaatimuksia ole. Jokainen saa osallistua sellaisena kuin on, niistä lähtökohdista ja niillä resursseilla, jotka tässä hetkessä ovat käytettävissä. Tämä liittyy keskeisesti kurssin oppimistavoitteeseen: jotta opiskelijoilla olisi lopuksi valmiudet tuottaa tehtäviä itse, heidän täytyy kartuttaa kurssin aikana työkaluja ja saada harjoituttaa niitä, mutta ennen kaikkea heidän täytyy voida kerätä positiivisia kokemuksia, jotka rohkaisevat ja kannustavat heitä kokeilemaan soveltamista ja itsenäistä työskentelyä. Tästä johtuen kurssin ensimmäisissä työpajoissa keskitytäänkin sisällön lisäksi muun muassa vuorovaikutuksen harjoitteluun ja erilaisten tunnetilojen kohtaamiseen. Teemme erilaisia harjoituksia, jotka auttavat opiskelijoita tunnistamaan omat vahvuutensa ja antavat uskallusta heittäytyä – tai kuten mentorini asiaa luonnehti, ”voimaannuttavat”.

Tällä opetusharjoittelutoteutuskerralla lisäsin työpajoihin vielä fiilismittarin, eli työpajan lopuksi opiskelijat pystyivät anonyymisti antamaan palautetta vihreillä ja oransseilla post-it -lapuilla. Vihreisiin kirjoitettiin asioita, joita opittiin, tai mitä odotuksia kurssiin kohdistui, ja oranssiin oli mahdollista kirjoittaa esimerkiksi mahdollisia huolia. Fiilismittari toimi työkaluna erinomaisesti, ja pystyin kurssin viikkokirjeessä tarttumaan lappusissa esiin nousseisiin ajatuksiin. Tämä kasvatti avoimuutta ja lisäsi ryhmän yhteenkuuluvuutta verkko-osuutta ajatellen, jonne reflektointi perinteisesti on painottunut.

Opintojakson kolmella viimeisellä viikolla työskennellään ainoastaan verkossa ilman reaaliaikaisia kontaktitapaamisia. Useampi opiskelija on kiitellyt tätä järjestelyä, sillä touko-kesäkuun vaihteessa moni tyypillisesti muuttaa maisemaa kesätöiden johdosta. Katsomme elokuvia striimin välityksellä, niistä keskustellaan aktiivisesti, ja opiskelijat ideoivat yhdessä potentiaalisia tehtävänantoja sekä teosten ikäsuosituksia. Lopuksi jokainen palauttaa työstämänsä tehtäväkokonaisuudet eri elokuvista. Opiskelijat saavat verkko-osiossa jatkuvaa vertaispalautetta esimerkiksi ideoinnista ja hahmoteltujen tehtävien moninaisuudesta. Viimeisellä viikolla meillä oli yhteenveto-osuus, johon olin uutuutena lisännyt reflektoivan videotehtävän. Tämä loi hyvää siltaa aikaisemmin tehtyihin elokuvakasvatustehtäviin. Kuten viikkokirjeessä kuvailin, ”nyt kun olemme niin monta viikkoa tehneet erilaisia luovia tehtäviä muille, on aika tehdä vaihteeksi jotain itse!” Videotehtävä oli erittäin onnistunut, ja lähitapaamisissa ryhmäytyneet opiskelijat heittäytyivät siihen antaumuksella. Opiskelijat postasivat paitsi selfievideoita, myös itse tekemiään, noin minuutin mittaisia, intuitiivisesti syntyneitä lyhytelokuvia. Elokuva on poikkeuksellisen teknologinen taiteenlaji, jonka teoreettinenkin ymmärrys paranee jo pienistä käytännön kokeiluista. Puhutaan elokuvakoulutuksen dekolonisaatiosta, jossa käytännön punominen osaksi teoriaa kasvattaa kriittisesti valveutuneempia mediankäyttäjiä. Näin tämäkin aspekti saatiin punottua osaksi kurssin kokonaisuutta.

 
Ydinsanoma: Kuuntele herkällä korvalla opiskelijoiden antamia ideoita, ja kerää sekä hyödynnä palautetta useassa eri vaiheessa kurssia. Hyödynnä lisäksi paikallista alakohtaista osaamista – ota rohkeasti yhteyttä yrityksiin, yhdistyksiin tai instituutteihin ja ryhdy kokeilemaan, mitä sen pohjalta voisi syntyä. On ollut upeaa seurata, millaiseksi tämä kurssi on kasvanut ja vakiintunut yhteistyön voimalla, ja tarjonnut opiskelijoille orgaanisen paikan verkostoitua paikalliseen elokuvakulttuuriin jo opiskeluvuosina. Oman kokemukseni mukaan melko vähän hyödynnetty monimuoto-opetus tehostaa verkko-osuuden vuorovaikutuksellisuutta, kun ryhmä on ensin tullut tutuksi keskenään kasvokkaisessa kanssakäymisessä. Monimuoto-opiskelu voi myös palvella erityyppisiä opiskelijoita hybridiopetusta paremmin, koska mahdollistaa opetuksen laadun kohdentamisen käytettävän formaatin (lähi tai verkko) mukaan, tarjoten samalla silti joustavuutta.

Lähteet

Bergala, Alain. 2013. Kokemuksia elokuvakasvatuksesta. Nuorisotutkimusverkosto.

Mistry, Jyoti. 2021. Decolonizing Processes in Film Education. Film Education Journal, 4(1).

Nevala, Tommi. 2019. Elokuvakasvatuksen käsikirja. Valveen elokuvakoulu.

Parry, Becky. 2017. Film Education, Literacy and Learning. The United Kingdom Literacy Association.

 

Kirjoittaja: Aino Isojärvi

 

Oppimisen ja osaamisen opettelua ja omaksumista

Tehtävä: Valitse Yliopistopedagogiikka-lehdestä kehittäminen ja kokeilut –osiosta yksi artikkeli/poissaolotunti itseäsi kiinnostavasta opetuskokeilusta. Tee lyhyt pohdiskeleva blogikirjoitus ja kiteytä postauksen loppuun kaksi asiaa jokaisesta artikkelista, jotka haluat erityisesti jakaa muille blogin lukijoille tai mistä haluaisit saada aikaan keskustelua blogissa.

Valitsemani artikkelit olivat Jatkuvalla arvioinnilla enemmän osaamista kandidaattivaiheen massakurssilla (Paloposki et.al., 2022) ja Opiskelijasta asiantuntijaksi: Oman osaamisen sanoittaminen (Honkanen & Komppa, 2022). Ensimmäisessä artikkelissa keskityttiin pohtimaan ja testaamaan jatkuvan arvioinnin toimivuutta verrattuna ns. lopputenttiin, ja toisessa artikkelissa perehdyttiin oman osaamisen tunnistamiseen ja sanoittamiseen portfoliotyöskentelyn kautta. Mielestäni nämä molemmat artikkelit liittyvät hyvin läheisesti ongelmaan, jonka moni kohtaa viimeistään korkeakoulussa, osa jo aikaisemmin: oppimisen vaikeus. Läpi koko opiskelu-uran moni meistä tottuu opettelemaan asioita ulkoa, sen sijaan että todella sisäistäisi ne ja osaisi soveltaa niitä. Koska oppiminen ja opiskelu tuntuu yhtäkkiä todella paljon vaikeammalta vaatimustason kasvaessa, saattaa se johtaa kursseista tai pahimmillaan koko alasta luopumiseen.

Ensimmäisessä artikkelissa Paloposki ym. testasivat, kuinka kurssilla tehtävä jatkuva arviointi vaikuttaa sitoutumiseen, ja voisiko lopputentistä luopua mahdollisesti kokonaan. He asettivat kokeilun tavoitteiksi kurssin keskeyttämisprosentin pienentämisen, uusintatenttisuoritusten vähentämisen ja oppimisen laadun parantamisen. Jotta tavoitteet saavutettaisiin, kurssilla tehtiin 3 muutosta vuonna 2015: viikoittaisten kotilaskujen painoarvon lisääminen, lopputentin korvaaminen kahdella välikokeella ja pisterajojen ilmoittaminen opiskelijoille jo ennen kurssin alkua. Nämä muutokset auttoivat opiskelijoita arvioimaan omaa tasoaan suhteessa pisterajoihin läpi koko kurssin. Myös yhteistyöhön kotitehtävissä rohkaistiin. Vuonna 2017 kokeista kuitenkin luovuttiin kokonaan, ja arviointi pohjautui täysin kotitehtäviin. Paloposki ym. havaitsivat, että lopputentin korvaaminen viikoittaisilla kotitehtävillä lisäsi opiskelijoiden sitoutumista kurssiin, mikä näkyi korkeampana läpäisyprosenttina, parempina arvosanoina, ja opiskelijoiden myönteisinä kommentteina. 

Toisessa artikkelissa Honkanen & Komppa keskittyivät parantamaan opiskelijoiden oman osaamisen sanoittamista ja siten mahdollisesti työllistymistä ohjatun portfoliotyöskentelyn kautta. Ohjattu työskentely toteutettiin koko lukuvuoden kestävänä kurssina, jonka aikana opiskelijat saivat työstää portfolion ohjatusti, ja sitä myötä tunnistaa omaa osaamisen tasoa ja opetella sanoittamaan sitä.

Tavoitteiksi kurssilla asetettiin, että opiskelija osaisi kurssin jälkeen sanallistaa ja arvioida osaamistaan, taitojaan ja tietojaan, osaisi kirjoittaa ja muokata portfoliotekstiä, tuntisi kurssin jälkeen oman alansa työtilannetta ja -tehtäviä, ja harjaantuisi tekemään omien tavoitteidensa kannalta tarkoituksenmukaisia valintoja myöhemmissä opinnoissaan. Kurssi jakautui kolmeen osaan (urasuunnittelu, asiantuntijataidot, portfolion kirjoittaminen) jotka kukin täydensivät toisiaan. Joka osiossa työskentelytapoina toimivat keskustelut ja kirjoitusharjoitukset sekä niistä annettava palaute. Opiskelijat kokivat kurssin päätteeksi, että keskeisin tavoite, oman osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen, saavutettiin kurssin aikana erinomaisesti.

Vaikka Honkanen & Komppa keskittyivätkin lähinnä osaamisen sanoittamiseen työmarkkinoita ajatellen, on omaa oppimista ja osaamista hyvä kyetä sanoittamaan jo opiskelun aikana. Jos ei itsekään oikein tiedä, mitä osaa ja mitä ei, on vaikeaa lähteä rakentamaan tulevaa oppimista. Myös omat oppimismetodit on hyvä tuntea, jotta osaa lähestyä opiskelua oikealta kantilta. Olen itse Paloposki ym. kanssa samaa mieltä siitä, että jatkuva arviointi on parempi ja realistisempi tapa arvioida osaamista kuin lopputentit. Lopputentit rohkaisevat usein vain hetken kestävään ulkoa oppimiseen, sen sijaan että opeteltava asia sisäistettäisiin ja sitä pystyttäisiin soveltamaan ja yhdistämään aikaisempaan tietoon. Oman osaamisen ja oppimisen tunnistamista ja sanoittamista pitäisi mielestäni harjoitella jo peruskoulussa, sillä se auttaa opiskelussa pitkällä tähtäimellä. Molemmissa artikkeleissa esiin nousi yhteistyön ja tuen tärkeys. Työelämässä yhteistyötä tehdään paljon, harva asia jää yksin tehtäväksi, joten tuntuu hieman hölmöltä, että yliopistoissa painotetaan itsenäistä työskentelyä niin paljon. On mielestäni realistisempaa tehdä yhteistyötä ja käyttää eri tiedonhankintamenetelmiä, kuin päntätä yksin neljän seinän sisällä, jotta muistaa opeteltavan asian edes tentin ajan. 

Lopuksi vielä asiat, jotka nostaisin esiin artikkeleista: Yhteistyö ja sen opettelu on tärkeää jo opiskeluvaiheessa, sillä sitä tehdään työelämässä paljon. Jatkuva arviointi parantaa oppimista ja muistamista, eikä painota niin vahvasti ulkoa opetteluun. Oman osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen on perusta tulevalle oppimiselle. On hyvä tutustua vaadittuun osaamisen tasoon jo etukäteen, oli kyse sitten kurssista tai työelämästä.

Lähteet

Tuomas Paloposki, Viivi Virtanen & Maria Clavert (2022). Jatkuvalla arvioinnilla enemmän osaamista kandidaattivaiheen massakurssilla. Yliopistopedagogiikka 1/2022. Saatavilla: https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2022/08/22/jatkuvalla-arvioinnilla-enemmanosaamista-kandidaattivaiheen-massakurssilla/ 

Suvi Honkanen & Johanna Komppa (2022). Opiskelijasta asiantuntijaksi: Oman osaamisen sanoittaminen. Yliopistopedagogiikka 1/2022. Saatavilla: https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2022/08/22/opiskelijasta-asiantuntijaksi-omanosaamisen-sanoittaminen/ 

Kirjoittaja: Katri Ruottinen

OpinTori 2019 - Pedagoginen yhteistyö ja vertaistuki yliopistojen välillä

Jo vuosittaiseksi tapahtumaksi muodostunut OpinTori, kansainväliseltä nimeltään Learning Market, järjestettiin 9.5.2019 Oulun yliopistossa. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille korkeakoulupedagogiikasta kiinnostuneille. OpinTorilla tutustutaan hyviin opetuksen käytänteisiin, verkostoidutaan, keskustellaan ja päivän aikana on tarjolla monipuolista, aktivoivaa ohjelmaa, johon vierailijoilla on mahdollisuus osallistua. 

Tapahtuman järjestäjänä toimii Oulun yliopiston yliopistopedagogiikan opiskelijat ja yliopistopedagogiikan tiimi. Tänä vuonna tehtiin yhteistyötä eri hankkeiden (KOPE, UNIPS) kanssa. Verkostoituminen on yksi OpinTorin tarkoituksista ja tapahtumassa onkin mukana sekä suomalaisia että kansainvälisiä opettajia. Kansainvälisyys on huomioitu myös tapahtuman järjestelyissä ja OpinTori on kaksikielinen. Tämän vuoden teema korosti myös juuri pedagogista yhteistyötä sekä vertaistukea yliopistojen välillä. 

Kuvat: Jonna Hurskainen & Tanja Kähkönen

Tänä vuonna OpinTorin ohjelma koostui perinteisistä teematyöpajoista, aktivoivasta paneelista sekä pitch-puheenvuoroista. Uutuutena vierailijoilla oli mahdollisuus myös osallistua niin sanottuun oppimisen "pakohuoneeseen" sekä tutustua improvisaatioteatteriin. Osallistujat pääsivät tutustumaan opetuksen digitaalisiin työkaluihin Opekomppikseen, Zoomiin ja Moodleen, joiden ständit olivat avoinna koko päivän.

Kuvat: Tanja Kähkönen

Päivä OpinTorilla lähti käyntiin energiaa tankaten aamukahveilla, jolloin ensimmäisille vierailijoille oli tarjolla myös yllätyslahja. Avauspuheenvuoron pitäjänä toimi Oulun yliopiston koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä. Aamupäivällä oli luvassa ensimmäiset teematyöpajat, jotka järjestettiin aikaisemmasta poiketen hieman eri tavalla; työpajat jaoteltiin tiettyihn teemoihin, joiden sisälle opiskelijat rakensivat esityksensä valitsemaansa työskentelymetodia hyödyntäen. Ensimmäisessä osiossa liikuttiin aktiivisen opetuksen sekä digipedagogiikan teemojen ympärillä. Virittäydy tunnelmaan ja tsekkaa tämän vuoden esitysten tiivistelmät täältä. 

Kuva: Tanja Kähkönen

Samaan aikaan kun teematyöpajat olivat täydessä vauhdissa, vierailijoilla oli myös mahdollisuus hieman haastaa itseään ja oppia uutta oppimisen "pakohuoneessa". Huone sisälsi kuusi eri oppimiseen liittyvää tehtävää, jotka vierailija sai suorittaa valitsemassaan järjestyksessä. "Pakohuoneeseen" osallistuneiden tuli mm. ratkaista työskentelytapojen anagrammeja, täydentää puuttuvia lauseita sekä ratkaista koodeja selvitäkseen voittajana ulos huoneesta. Tämä uusi aktiviteetti herätti positiivista palautetta, ja se jääneekin yhdeksi OpinTorin ohjelmanumeroksi myös seuraavana vuonna! 

Maittavan lounaan jälkeen vuorossa olivat pitch-puheenvuorot, teematyöpaja uusilla esityksillä, improvisaatioteatteri, pikatreffit kahvitauon lomassa, aktivoiva paneelikeskustelu ja loppusanat. Pitch-puheenvuorot olivat tiivitä ja ajankohtaisia, kolmen minuutin puheenvuoroja. Mielenkiintoisten puheenvuorojen jälkeen OpinTorin osallistujat saivat halutessaan mennä keskustelemaan puhujien kanssa vielä tarkemmin esitellyistä aiheista. Iltapäivän teematyöpaja koostui aktivoivista opetusmenetelmistä, pedagogisesta yhteistyöstä, ryhmän hyödyntämisestä opetuksessa ja tutkimusperustaisesta oppimisesta. Teemu Meriläisen pitämän improvisaatioteatterin aiheena oli "Miten hyödyntää improvisaatioteatteria yliopisto-opetuksessa?". Improvisaatioteatteriin osallistuneilta vaadittiin heittäytymiskykyä, spontaanisuutta, rohkeutta ja positiivista asennetta. Näistä taidoista hyötyy varmasti jokainen tämän päivän työelämässä. 

Päivän kruunasi aktivoiva paneelikeskustelu, jonka aiheena oli pedagoginen yhteistyö korkeakoulujen välillä. Keskustelijat olivat eri alojen toimijoita aina opiskelijasta tiimivetäjään. Loppusanat lausui Oulun yliopiston professori Raimo Kaasila, jonka jälkeen jaettiin parhaasta teematyöpajan esitelmästä palkinto. Sen sai yliopistopedagogiikan opiskelija Anna Kisko.

Ensikertalaiselle, tapahtuman järjestelyissä mukana olleelle ja UNIPS-hankkeessa opetusavustajana toimivalle Jonna Hurskaiselle OpinTori oli innostava ja idearikas tapahtuma. Kokeneempi konkari Jenni Pihlaja, KOPE-hankkeen suunnittelija ja myös järjestelyihin osallistunut, näkee OpinTorin mainiona tilaisuutena jakaa omia hyväksi kokemiaan opetukseen liittyviä työkaluja ja ajatuksia, saada uusia ideoita esimerkiksi omaan opetukseen ja verkostoitua korkeakoulujen toimijoiden kanssa. 

OpinTori oli tänäkin vuonna antoisa ja onnistunut tapahtuma. Kaasilan sanoja lainaten: 

"Thank you and see you all next year!"

Kirjoittajat:
Jenni Pihlaja, Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu
Jonna Hurskainen, Oulun yliopisto