Tein opetusharjoitteluni maisterivaiheen opintojaksolla Kaupunkiliikenteen ja katujen suunnittelu. Kurssi kuuluu yhdyskuntatekniikan opintoihin ja keskittyy liikennesuunnittelun keskeisiin periaatteisiin sekä niiden soveltamiseen käytännössä.
Pedagogisena
kehittämiskohteenani oli opiskelijoiden aktiivisen roolin vahvistaminen sekä
opetuksen työelämälähtöisyyden lisääminen. Halusin siirtyä pois perinteisestä
luento+tentti -mallista kohti oppimista, jossa opiskelijat tekevät itse,
soveltavat ja joutuvat perustelemaan ratkaisujaan. Ajatuksena oli, että
oppiminen tapahtuu parhaiten aktiivisen osallistumisen ja tekemisen kautta
(Prince, 2004).
Keskeisin uudistus oli
laaja ryhmämuotoinen harjoitustyö, joka korvasi kurssin tentin. Harjoitustyössä
opiskelijat suunnittelivat todelliseen kohteeseen liikenneympäristön
kehittämisehdotuksia. Työ eteni vaiheittain väliseminaarin ja loppuseminaarin
kautta, ja siihen sisältyi myös vertaisarviointia. Tavoitteena oli, että
opiskelijat harjoittelevat työelämässä tarvittavia taitoja, kuten
tiedonhankintaa, analysointia, suunnittelua ja ratkaisujen perustelua.
Digipedagogiikkaa
hyödynsin erityisesti Moodle-ympäristön, Zoomin sekä erilaisten yhteisten
työkalujen kautta. Kurssimateriaalit, palautukset ja ohjaus tapahtuivat pääosin
digitaalisesti, ja etäopetuksessa hyödynnettiin keskusteluja sekä
pienryhmätyöskentelyä. Digitaalisuus ei kuitenkaan ollut itseisarvo, vaan sen
tarkoituksena oli tukea opiskelijoiden työskentelyä ja mahdollistaa joustava
osallistuminen.
Kurssin keskeiset
ratkaisut toimivat hyvin. Opiskelijat kokivat asiantuntijaluennot
kiinnostaviksi ja harjoitustyön oppimisen kannalta merkitykselliseksi. Yksi
opiskelija kiteytti kokemuksen hyvin: “Harjoitustyö oli työläs, mutta siinä
oppi eniten koko kurssilla.” Myös kurssin läpäisyaste oli hyvä, eikä
keskeytyksiä ollut ollenkaan.
Kaikki ei kuitenkaan
sujunut ongelmitta. Ryhmätyöskentelyssä ilmeni haasteita erityisesti
työpanoksen jakautumisessa. Tämä korosti tarvetta kehittää ryhmätyön ohjausta
ja arviointia edelleen. Lisäksi etäopetuksessa vuorovaikutus jäi paikoin
vähäiseksi, mikä on yksi keskeinen kehittämiskohteeni jatkossa.
Opetusharjoittelu vahvisti käsitystäni siitä, että arvioinnin tulisi tukea
oppimisprosessia eikä olla siitä irrallinen osa (Boud & Falchikov, 2007).
Opetusharjoittelu
vahvisti käsitystäni siitä, että oppiminen tapahtuu parhaiten tekemällä ja
keskustelemalla. Se myös osoitti, että työelämälähtöiset tehtävät motivoivat
opiskelijoita ja auttavat heitä hahmottamaan oman alansa käytäntöjä. Samalla
huomasin, kuinka tärkeää opetuksen selkeä rakenne on aktiivisen oppimisen
tukemisessa (Biggs & Tang, 2011). Jatkossa haluan kehittää opetustani
edelleen vuorovaikutteisempaan suuntaan ja tehdä opiskelijoiden ajattelusta
entistä näkyvämpää.
Jos pitäisi kiteyttää
yksi ajatus muille opettajille, se olisi tämä: uskalla luopua tentistä ja anna
opiskelijoille mahdollisuus tehdä. Se on usein myös paras tapa oppia.
Lähteet
Biggs, J., & Tang, C. (2011). Teaching
for quality learning at university. Open University Press.
Boud, D., & Falchikov, N. (2007). Rethinking
assessment in higher education. Routledge.
Prince, M. (2004). Does active learning
work? A review of the research. Journal
of Engineering Education, 93(3),
223–231.
Kirjoittaja: Virve Merisalo
