Kansanterveystyömme ylpeys läpikäytynä kolmessa vartissa

Suomessa on maailmanlaajuistesti hyvin erityinen lasten kasvunseurantajärjestelmä, jota on toteutettu yli sadan vuode ajan lastenneuvoloissa. Lastenneuvolatoiminnan alulle panijana toimi arkkiatri Arvo Ylppö, ja sen yksi tärkeimmistä tehtävistä oli löytää vajaaravitut lapset ja antaa äideille ohjausta ja neuvontaa lasten hoitoon ja terveyteen liittyen. Suomalaisissa lastenneuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa toimii kansainvälisestikin harvinaislaatuinen koko väestöön kohdistuva tiivis kasvunseurantajärjestelmä, joka sisältää vähintään 24 terveystarkastusta pituus- ja painomittauksineen ennen peruskoulun loppua. Lasten kasvun säännöllistä seurantaa on pidetty oivana keinona löytää lapsuusiän sairauksia jo niiden vähäoireisessa vaiheessa, sillä monet lapsuusiässä ilmenevät sairaudet voivat hidastaa tai nopeuttaa kasvua. Toisaalta kasvua tarkastelemalla voidaan ennakoida terveyteen liittyviä riskejä ja puuttua esimerkiksi lapsen ylipainoon ennen sen kehittymistä lihavuudeksi. Kasvutietojärjestelmiin on rakennettu sisään hälytysjärjestelmiä, ns. kasvuseula, mutta myös lääkärin pitää pystyä tunnistamaan poikkeava kasvu. Tämän vuoksi kasvukäyrien tulkinta on yksi lastenkurssin ydinainesta. (Saari A & Sankilampi U 2016)

Oman opetusharjoitteluni osana kehitin lastenendokrinologian osuutta isosta opintokokonaisuudesta Lasten ja nuorten terveys -kurssista Oulun yliopistossa. Kurssille osallistuu joka kevät ja syksy yli 70 viidennen vuoden lääketieteen opiskelijaa. Aikaisemmin opintojaksoon on kuulunut paljon luentoja, ryhmäopetuksia ja poliklinikkaopetusta. Syksyllä 2023 kurssi uudistettiin linjakkaaseen opetukseen (Nevgi A & Lindbolm-Ylänne S. 2009) pyrkien toteutuksessa pyrittiin hyödyntämään ”flippausta” eli flipped classroom -opetusta (Zeng HL et al. 2020): Uusi kurssi koostuu verkko-opetuksesta, opettajavetoisista seminaareista, pienryhmäopetuksista sekä perheiden ja potilaiden kohtaamisesta. Tämän lisäksi kurssimateriaali on Moodlessa, jossa on mm. videoklippejä ja luettavaa sekä ennen opetustuokiota, että niiden jälkeen. Kurssin aikana opiskelija myös seuraa lastenlääkärien toimintaa keskussairaalassa viikon ajan sekä osallistuu OYS:n lastentautien päivystyksen toimintaan 6 tunnin jaksoissa kaksi kertaa, ja heillä on omia potilaita lasten poliklinikalla. Kurssin kuormittavuuslaskelmiin pohjautuen opetuskertoja vähennettiin ja tässä apuna käytettiin ydinainesanalyysia. Myös lastenendokrinologian opetusta vähennettiin aikaisemmasta, joten esimerkiksi kasvuun liittyvää opetusta oli yksi luento sekä seminaari.

Kasvukäyrien tulkinnan ja kasvua häiritsevien sairauksien opettaminen on osoittautunut haastavaksi. Lopputenteissä kasvuun liittyvissä kysymyksissä opiskelijat ovat menestyneet huonoimmin ainakin sinä aikana, kun olen toiminut opettajana. Tämän vuoksi kasvuluennot liitettiin osaksi lasten kurssin ns. propedeuttista viikkoa, jonka tarkoitus on kurssin alussa antaa opiskelijalle valmiudet kohdata lapsipotilaita ja tutkia heitä. Lapsen mittaaminen ja kasvukäyrien tulkinta on osa lapsen kokonaisarviota. Laitoin opiskelijoille ennakkomateriaaliksi Moodleen ennen luentoa heidän kurssikirjastaan kasvuun liittyvät asiat. Mielestäni kasvu on sellainen asia, jota on vaikea oppia pelkästään lukemalla, joten halusin säilyttää myös perinteisen luento-opetuksen, jossa oli paljon potilastapauksia. Lisäksi valmistelin heille käsitteiden yhdistämistehtävän paperiselle monisteelle, ja luennon aikana oli kysymyksiä aiheesta myös Mentimeterillä.

Vaikka koko kurssi oli pakotettuna osallistumaan luennolle, kuulin jo samalla viikolla kollegalta, että eräs opiskelija oli sanonut kasvukäyriä tulkitessaan, että ”ei näitä ole meille opetettu”. Tämä tuntui hyvin masentavalta. Opiskelija ei edes muista osallistuneensa luennolleni pari päivää luennon jälkeen. Myös tenttitulokset olivat edelleen musertavia: Kun muista kysymyksistä opiskelijat olivat saaneet keskimäärin 4,38–5,29/6 p, kasvukysymyksestä vain 3,11 p. Siitäkin huolimatta, että tenttikysymys oli hyvin tavanomainen potilastapaus ja aihe kurssin ydinainesta. Olin käsitellyt myös vastaavan potilastapauksen luennollani. Opiskelijoilla saa olla lopputentissämme kaikki kurssimateriaali mukana eli tentti mittaa asioiden laajempaa ymmärrystä eikä ulkoa osaamista, mutta tämäkään ei auttanut heitä tenttisuorituksessa.

Ensin ruoskin itseäni epäonnistumisesta opettajana, mutta sitten havahduin siihen ajatukseen, että asian opettaminen vaatisi paljon enemmän aikaa. Osallistuin itse pari vuotta sitten Karolinskan järjestämälle kasvukurssille, jossa näitä asioita käsiteltiin viisi päivää. Tuolloin olin loppusuoralla lastenendokrinologian lisäkoulutusohjelmassa, joka on kahden vuoden lisäkoulutusohjelma kuusi vuotta kestävän lastentauteihin erikoistumiskoulutuksen jälkeen. Miten kandit voisivatkaan sisäistää tämän tärkeän asian kolmessa vartissa, jos laajat pohjatiedot omaaville asiaa voidaan opettaa viiden päivän ajan? Toki kasvukäyriä katsotaan lastenkurssin aikana monissa eri yhteyksissä, ja aiheeseen palataan myös opiskelijavetoisessa seminaarissa, mutta asia vaatisi opiskelijoilta myös itseopiskelua. Itse haluaisin järjestää em. opetusten lisäksi ryhmäopetuksen, jossa potilastapauksia ratkottaisiin yhdessä, mutta tämä ei valitettavasti enää mahdu kurssille kaikkien muiden tärkeiden asioiden lisäksi.

On turhaa mitata lapset 24 kertaa, jos ei tiedetä mitä sillä tiedolla tehdään. En ole vieläkään ratkaissut, kuinka jatkossa saan opiskelijat sisäistämään tämän asian siihen annetuilla vähäisillä resursseilla. Voin vain toivoa, että tätä tietoa ja taitoa tarvitsevat lääkärit oppivat sen lopulta työelämässä toimisessaan lääkärinä.

Lähteet:

Saari A & Sankilampi U, Suomi on lasten kasvunseurannan edelläkävijä - onko hyödyistä näyttöä? Duodecim. 2016;132(6):505-13.

Zeng HL, Chen DX, Li Q, Wang XY.

Zeng HL, Chen DX, Li Q, Wang XY. Effects of seminar teaching method versus lectureEffects of seminar teaching method versus lecture--based learning based learning in medical education: A metain medical education: A meta--analysis of randomized controlled trials. analysis of randomized controlled trials. Med Teach. 2020 Dec;42(12):1343-1349.

Nevgi A & Lindbolm-Ylänne S. 2009, Yliopisto-opettajan käsikirja. Opetuksen linjakkuus – suunnittelusta arviointiin, WSOYpro Oy, Helsinki, s. 138 - 155.

Kirjoittaja: Marika Paalanne

Ydinaineksen hahmottaminen tutkimuskäsitteiden avulla teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen kurssilla

Opetusharjoitteluni toteutui Oulun yliopistossa Englannin kielen oppiaineessa kurssilla Interaction and New Digital Technologies. Kyseessä oli maisteriopintojen valinnainen kurssi, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa syksyllä 2024. Kurssilla tarkasteltiin, miten ihmiset puhuvat ja ovat vuorovaikutuksessa erilaisten ’uusien’ digitaalisten teknologioiden ympärillä ja niiden kanssa. Kurssin ydinsisällöt keskittyivät ymmärtämään sellaisia teknologioita, jotka mahdollistavat reaaliaikaisen vuorovaikutuksen ihmisten kesken tai ihmisten tai ihmisen ja koneen välillä. Esimerkkeinä kyseisistä teknologioista esittelimme videovälitteisen vuorovaikutuksen mahdollistavia sovelluksia, immersiivisiä virtuaalitodellisuusalustoja, tekoälyä sekä tekstipohjaisia ja sosiaalisen median sovelluksia. Opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat kurssin aikana pienimuotoisen ryhmäprojektin, jossa oli tavoitteena tunnistaa ja kuvata ilmiö, joka on erityinen vuorovaikutukselle jossakin edellä mainituista digitaalisista ympäristöistä.

Suunnittelin ja opetin kurssia kahden kollegani kanssa. Kurssin teema oli erinomaisen sopiva meidän kaikkien kiinnostuksenkohteisiin tutkijoina, mikä näkyi siinä, että toteutimme kurssia suurella mielenkiinnolla ja halulla oppia uusista teknologioista. Yhteistyö ja vastuiden jako opettajien kesken toimi minusta saumattomasti, kuuntelimme toisiamme ja kehitimme yhdessä hyviä ratkaisuja kurssille.

Yliopistopedagogiikan perusopinnoissa on painottunut linjakkaan opetuksen periaate, joka alkaa oppimisen tavoitteiden määrittelystä ja etenee sisältöjen valinnan kautta arviointikäytäntöjen ja opetusmenetelmien valintaan (Biggs, 1996, 2003). YPE-opintojeni edetessä hoksasin, että linjakkaan opetuksen periaatteet ovat yksi konkreettisimmista työkaluista, jonka opettajalle voi antaa oman opetuksensa kehittämiseksi. Päätavoitteenani opetusharjoitteluun olikin linjakkaan opetuksen osa-alueiden soveltaminen käytännössä, kun kyseessä oli uuden kurssin suunnittelu, joka tarjosi erinomaisen mahdollisuuden opetella linjakkuutta alusta loppuun. Tämä tavoite liittyy myös laajemmin opetusajatteluni (Biggs, 2003; Meriläinen, 2015) kehittämiseen, eli oppimisen edistämiseen keskittymällä siihen, mitä opiskelijat itse tekevät oppiakseen. Linjakkuutta koskevaan tavoitteeseeni sisältyikin siis opiskelijoiden aktivointia mahdollisimman paljon ja eri tavoin.

Linjakkaaseen opetukseen sisältyvä yksi olennainen kokonaisuus on ’ydinainesanalyysi’ jonka tarkoitus on auttaa opettajaa erottamaan opettamansa aineksen ydinsisältö täydentävästä tietämyksestä ja erityistietämyksestä. Koska kyseessä oli uusi kurssi, jota kehitimme, ydinaineksen hahmottaminen muodosti yhden selkeimmistä haasteista. Ratkaisuksi ydinaineksen muodostamiseen päädyimme kokeilemaan tutkimuskirjallisuudesta poimittuja ’pääkäsitteitä’, jotka ohjasivat jokaisen teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen muodon esittelyä (ks. kuva 1).

Kuva 1. Kurssilla käytetyt pääkäsitteet ydinaineksen opettamisessa.

Opettajia näiden käsitteiden käyttö auttoi pääsemään liikkeelle uusien luentojen suunnittelussa: hahmotimme käsitteiden avulla olennaisimpia sisältöjä ja löysimme niiden avulla konkreettisia esimerkkejä tutkimuskirjallisuudesta. Käsitteet auttoivat myös tekemään kurssin luennoista yhteneväisiä kolmen opettajan kesken, niin rakenteellisesti kuin visuaalisesti. Kurssipalautteesta luimme, että opiskelijoille käsitteiden käyttö tarjosi sanastoa omien kokemusten reflektointiin ja ne tukivat myös opetettujen teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen muotojen monipuolista ymmärtämistä.

Koen että kurssin käytännön toteutus ja vastuunjako opettajien kesken toimi erinomaisesti. Myös opiskelijoilta saimme hyvää palautetta kurssin rakenteesta ja temaattisesta etenemisestä. Kurssilla opetetut asiat, erityisesti tekoälyyn liittyen, olivat uusia meille opettajillekin, mikä toi oman mielenkiintoisen lisänsä opettamiseen – oppia itse samalla kuin opettaa muita. Tämä mainittiin myös opiskelijapalautteessa virkistävänä kun opettajat navigoivat uusien asioiden parissa opiskelijoiden mukana. Digiratkaisujen hyödyntäminen onnistui myös hyvin kurssin sisällön puolesta, jossa tutkimme erilaisia teknologioita vuorovaikutusalustoina. Saimme opiskelijoilta kehitysehdotuksia lähinnä kurssin kirjallisten tehtävien ohjeistamiseen sekä kurssin oppimisympäristöön (MS Teams). Omia luentojani koskevassa palautteessa opiskelijat kertoivat, että ne olivat mielenkiintoisia, niitä oli helppo seurata ja ne oli jäsennelty mielekkäästi. Asioita oli kuulemma helppo yhdistää esilukemistoon ja aikaisemmin esiteltyihin käsitteisiin. Ajankäyttö koettiin myös hyvin toimivaksi ja vuorovaikutus luontevaksi.

Mentorilta saamani palaute oli liikuttavan positiivista. Hänen mukaansa onnistuin tavoitteessani erinomaisesti, sillä linjakkaan opetuksen periaatteet olivat läsnä koko kurssin ajan. Kurssin alussa tehty ydinainesanalyysi, aktivoivat tehtävät sekä jatkuva arviointi opiskelijoiden toiminnasta ja kirjallisista suorituksista läpi kurssin mahdollistivat ja tukivat opiskelijoiden aktiivista tekemistä.  

Ydinainesanalyysin osalta koen, että pääkäsitteiden käyttö auttoi erityisesti sellaisen uuden aiheen opetuksessa, josta löytyy valtavasti käytännönläheistä tutkimuskirjallisuutta. Tässä tapauksessa kyse oli tutkimuksista, joissa havainnollistetaan aineistoesimerkkien kautta aitoja teknologiavälitteisiä vuorovaikutustilanteita. On siis hyvä huomioida, että ydinainesanalyysiä helpotti suunnattomasti se, että olimme rajanneet tutkimukset ja sitä kautta sen, millaisia käsitteitä hyödynsimme, tietylle tieteenalalle: multimodaalinen keskustelunanalyysi (Conversation Analysis). Suosittelenkin lämpimästi kokeilemaan samanlaista, tutkimusilmiöihin pohjautuvaa, kiteytystä ydinaineisanalyysin muodostamiseksi sellaisten aihealueiden opetuksessa, joissa vastaavanlainen rajaus on mahdollista tehdä.

Lähteet

Biggs, J. (2003). Aligning teaching and assessing to course objectives. Teaching and learning in higher education: New trends and innovations 2(4), 13-17.

Biggs, J. (1996). Enhancing teaching through constructive alignment. Higher Education, 32, 347–504.

Meriläinen, M. (2015). Pedagogisen koulutuksen yhteys yliopisto-opettajien opetusajatteluun  https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/wp-content/uploads/2015/10/merilc3a4inen.pdf

 
Kirjoittaja: Laura Kohonen-Aho

Linjakkuutta lääkikseen ja visasta kokonaisuudet haltuun

Tehtävä: Kirjoita opetusharjoittelustasi lyhyt pohdiskeleva blogikirjoitus. Kerro, mikä oli pedagoginen kehittämiskohteesi. Mitä uudistuksia teit ja miksi? Mikä onnistui? Mikä ei? Mitä uusia ideoita syntyi? 

Tein opetusharjoitteluni lääketieteellisen tiedekunnan lääketieteen lisensiaatin lastentautien kurssilla lastenneurologian ryhmäopetukseen. Kehittämiskohteeni oli lastenneurologisen opetuksen linjakkuuden terävöittäminen linkittämällä kaikki lastenneurologinen kontaktiopetus ydinainekseen eli kurssin aiemmin määriteltyihin osaamistavoitteisiin. Lisäksi tarkoitukseni oli vahvistaa hybridiluennolla opiskeltuja aihekokonaisuuksia kontaktiopetuksessa soveltavaan suuntaan. Ryhmäopetukset kohdennettiin teemojen ympärille, jota tukivat myös laatimani ennakkomateriaali ja ennakkotehtävät. Näin opiskelija teki opiskelutekoja ennen kontaktiopetukseen saapumistaan ja oli jo orientoitunut aiheeseen, jolloin aihepiirin syventäminen soveltavaan suuntaan oli hedelmällisempää flipped classroom -tyyppisesti.  Opiskelijan ennakkotyö tuli näkyväksi, kun hän pystyi ottamaan haltuun laajempia kokonaisuuksia ryhmäopetuksessa.

Ryhmäopetuksissa aktivoiva digityökalu oli Socrative, jossa kysyttiin ennakkomateriaalin aihepiirin asioita keskustellen ja laajentaen. Näin ollen pelkkä oikea vastaus ei riittänyt, vaan kysymyksen aiheesta laajennettiin soveltavaan työelämässä vaadittavaan ajatteluun ja ymmärrykseen.

Opetusharjoittelun aikana opetettavan ydinaineksen linkittäminen ennakkomateriaaliin, Socrative-visalla toteutettuun pistokkaaseen, opetustapahtuman aihepiiriin ja lopputenttiarvioon jäsensivät opiskelijoiden käsitystä oppimistavoitteista ja takasivat, että jokainen opiskelija joutuu altistetuksi ydinainekselle. Aiemmin yksittäisiä opetustapahtumia ei ollut suoraan linkitetty ydinainekseen.

Lopputenttivastausten perusteella opiskelijat olivat ymmärtäneet ydinaineksen ja osasivat soveltaa sitä käytännön ongelmanratkaisuun. Lastentautien lopputentissä opiskelija ratkaisee kliinisiä potilastapauksia, ja hänellä on käytössään kaikki lähdemateriaali, mitä autenttisella lääkärin vastaanotollakin on. Näin ollen lopputentti mittaa käytännön lääkärin osaamista.

Lääketieteen opiskelijoiden ja yliopistopedagogiikan vertaisopiskelijoiden palautteiden perusteella ryhmäopetuksissa oli hyvää imua ja vilkasta keskustelua aihepiiristä, opiskelijat uskalsivat rohkeasti osallistua keskusteluun, kysyä epäselviksi jääneitä asioita ja viedä aihepiiriä eteenpäin omien kysymystensä kautta. Socrative-visan kautta aihepiirin laajentaminen ja käyty keskustelu sai opiskelijoilta erittäin positiivista palautetta ja näitä visoja kannustettiin jatkamaan tulevillakin lastenkursseilla.

Opetusharjoittelujakson aikana minulle kirkastui opiskelijan oppimistekojen merkitys syväsuuntautuneessa oppimisessa. Vain opiskelijan oma aktiivinen työ mahdollistaa asioiden ymmärtämisen, ja toivottavasti pitkäkestoisen oppimisen. Osaamistavoitteiden selkeä määrittely opetustapahtumakohtaisesti ja sitä tukevat oppimismateriaalit selkiyttävät sekä opiskelijalle että opettajalle jokaisen kontaktiopetuksen tärkeimmän opetettavan ytimen. Samoin minulle kirkastui toteamus: asenne ratkaisee. Opettajan positiivinen asenne opiskelijoita kohtaan kantaa hedelmää, tekee opetettavan asian merkitykselliseksi opiskelijoille ja mahdollisesti jopa oman opetettavan erikoisalan harkittavaksi suuntautumisvaihtoehdoksi tulevalle lääketieteen lisensiaatille.

Repetitio mater studiorum est. Eli samaa asiaa eri puolilta useamman kerran tarkastellessa opiskelija oppii haastavankin kokonaisuuden siten, että hänellä on luottavainen mieli lähteä esimerkiksi lastenneurologista statustutkimusta tekemään lastenneuvolan määräaikaistarkastuksissa.

Lähteet

Lindblom-Ylänne S, Nevgi A, toim. Yliopisto-opettajan käsikirja. Helsinki: WSOYpro 2009.

Kerkkonen A, Merenmies J, Kortekangas-Savolainen O, Jääskeläinen J, Kulmala P, Jääskeläinen J. Lääketieteen opiskelijoiden työelämälähtöinen näkemys perusopetuksen kehityskohteista. Duodecim 2020;136:1614-1621.

Vartiainen P, Ylä-Soininmäki T, Merenmies J. Kuinka hyvin peruskoulutus ohjaa lääkärin osaamisen kehittymistä? Suom Lääkäril 2022;78:e32698.

Kirjoittaja: Heli Helnader