Opetusharjoittelukurssikseni valikoitui toisen vuoden hammaslääketieteen opiskelijoille kohdennettu Johdatus suun terveyteen -kurssi. Kurssin keskeinen teema oli lapsipotilaiden kohtaaminen ja suun terveyden edistäminen. Halusin opetusharjoittelussani kehittää erityisesti näiden taitojen opetusta ja oppimista.
Kurssi koostui pitämistäni
luennoista, itseopiskelutehtävästä, ryhmätöistä ja suun terveyttä edistävän
tapahtuman järjestämisestä esikouluikäisille lapsille. Kurssiin ei sisältynyt
lainkaan tenttiä, vaan opiskelijat esittivät osaamisensa aktiivisella
osallistumisella ryhmätyöskentelyyn, terveyden edistämistapahtuman
suunnitteluun ja toteutukseen. Tämä tentittömyys ja erilaiset tavat oppia
koettiin opiskelijoiden keskuudessa tervetulleiksi ja innostaviksi.
Oman erikoisalani pohjalta
halusin nostaa kurssilla esille lapsipotilaiden kohtaamisen taidot. Pohdin
pitkään, millaisia opetusmenetelmiä voisin ottaa käyttöön. Voisiko
yliopisto-opinnoissa hyödyntää leikkiä pedagogisesta näkökulmasta? Kokisivatko
hammaslääketieteen opiskelijat tällaisen opetusmenetelmän liian hämmentäväksi?
Päätin ottaa kuitenkin riskin ja kokeilla. Tosin halusin valita pedagogisesti
pätevät opetusmenetelmät, joten tein kirjallisuushaun liittyen nallesairaalatoimintaan,
jota on aiemminkin hyödynnetty Suomessa yliopistoissa lääketieteen opetuksessa
(Moisio ym. 2017), muttei käsittääkseni laajemmin hammaslääketieteen
opetuksessa. Yllätyin ilokseni siitä, että tätä pedagogista menetelmää oli
tutkittu ja siitä oli saatu niin lupaavia oppimistuloksia kandeilla (Moisio ym.
2017; Nheu ym. 2018) kuin vähennetty lapsipotilaiden kokemaa pelkoa
hoitotilanteissa (Rashid ym. 2021) ja lisätty lasten terveystietämystä
(Leonhardt ym. 2014).
Opetusharjoittelun myötä
havaitsin, että opiskelijat arvostivat vaivannäköäni monipuolisten opetus-menetelmien
suhteen. Pienetkin asiat, kuten videot luennoilla, mainittiin kiitoksina opiskelijapalautteissa.
Onnistuin aktivoimaan opiskelijoita pohtimaan omien kokemusten kautta potilaan
hyvän kohtaamisen merkitystä. Luennoilla ja osin myös ryhmätöissä opin
tunnistamaan passiiviset opiskelijat, jotka saattoivat vetäytyä omiin
oloihinsa. Suurin iloni oli, kun jokainen opiskelija laittoi itsensä likoon
lapsipotilaita kohdatessa, jopa aiempien opetustilanteiden hiljaisimmat ja
vetäytyneimmät. Terveyden edistämisen tapahtumissa aistin iloa ja
innostuneisuutta niin opiskelijoissa kuin esikoululaisillakin.
Palaute kurssista oli pääosin
positiivista opiskelijoilta, mentorilta, vertaisryhmäläiseltä ja
päiväkotiryhmiltä. Yhdessä tekemisen ja kokemisen riemu tiivistyi eräässä
opiskelijapalautteessa osuvasti.
”Oli
hauskaa päästä järjestämään lapsille tapahtuma, lapset selkeästi viihtyivät
tapahtumassa ja olivat iloisia, että heille sellainen järjestettiin.”
Kuinka sitten kävi peloilleni liittyen leikin hyödyntämiseen yliopisto-opetuksessa: sain todeta, että riskinotto kannatti. Opiskelijat kokivat oppimisen iloa ja ottivat ennakkoluulottomasti haasteen vastaan kohdata lapset tulevassa ammattiroolissaan. Kannustan jatkossakin tarjoamaan opiskelijoille uusia näkökulmia oppimiseen ja haastamaan heidät harjoittelemaan vuorovaikutusta – jopa leikin avulla.
Lähteet:
Leonhardt,
C., Margraf-Stiksrud, J., Badners, L., Szerencsi, A., Maier, RF. (2014). Does
the ‘Teddy Bear Hospital’ enhance preschool children’s knowledge? A pilot study
with a pre/post-case control design in Germany. Journal of Health Psychology, 19(10):1250-1260.
Moisio, H., Heikkilä, P., Kakko, K., Rantanen, M.,
Hakkarainen, K., & Hutri-Kähönen, N. (2017). Nallesairaalasta oppia lapsen kohtaamiseen.
Suomen lääkärilehti, 33, 1721-1722
Nheu, L., Uahwatanasakul, W., & Gray, A. (2018). Medical students’ experience of a
Teddy Bear Hospital as part of a paediatric curriculum. Focus on Health
Professional Education: A Multi-Professional Journal, 19(3), 40–51.
Rashid, A.,
Cheong, A., Hisham, R. (2021). Effectiveness of pretend medical play in
improving children’s health outcomes and well-being: a systematic review. BMJ
Open, 11:e041506.
Kirjoittaja: Anna Pelkonen
