Opetusharjoitteluni aikana kehitin hammaslääketieteen 3. ja 4. vuosikursseille sijoittuvaa parodontaalikirurgian opetuskokonaisuutta. Kokonaisuus koostuu kolmesta opintojaksosta Parodontologia II, Parodontaalikirurgia I ja II (yhteensä 5 opintopistettä), ja sen uudistaminen tarjosi hyvän mahdollisuuden tarkastella opetusta sekä rakenteen että sisällön näkökulmasta.
Hammaslääketieteen opetuksen suunnittelua helpottaa merkittävästi se, että alan osaamistavoitteista ja kompetenssivaatimuksista on olemassa kattavat kansainväliset suositukset (Fields 2017), joiden pohjalta on laadittu myös kansalliset tutkintotason osaamistavoitteita koskevat linjaukset (Kansallisen kliinisen arvioinnin työryhmä, KLART). Osaamistavoitteiden ja kompetenssivaatimusten muotoilut pysyvät kuitenkin verrattain yleisellä tasolla. Esimerkiksi: ”valmistuessaan hammaslääkäri osaa tutkia potilaan, käyttää diagnostisia apuvälineitä ja tehdä tai järjestää tarpeelliset lisätutkimukset”. Tämä jättää yliopistoille vapauden suunnitella opetuksen kokonaisuus ja opintojaksotasolla opetuksen tavoitteet ja sisällöt pedagogisesti tarkoituksenmukaisella tavalla.
Juonneopetus – vahvuudet ja haasteet
Oulun yliopiston hammaslääketieteen opetusta jäsentää juonneopetuksen malli, jossa eri oppiaineiden opintojaksot on koottu laajempien, integroitujen kokonaisuuksien alle. Malli mahdollistaa oppiaineiden välisen integraation ja päällekkäisen opetuksen karsimisen oppiaineiden välillä, mutta samalla se voi myös hajauttaa yksittäisen oppialan sisältöjä. Tämä näkyy myös parodontaalikirurgian opetuksessa: keskeiset sisällöt olivat jakautuneet usealle opintojaksolle, mikä voi heikentää kokonaisuuden hahmottamista.
Uudistustyön keskeisenä lähtökohtana olikin opiskelijapalaute. Siinä korostuivat sisältöjen toisteisuus opintojaksojen välillä sekä kokemus liiallisesta täydentävästä tiedosta. Tavoitteeksi asetettiin ydinaineksen kirkastaminen, sisältöjen parempi jaksottaminen opiskelijoiden osaamistasoon nähden sekä luento-opetuksen aktivoivuuden lisääminen.
Teorian ja kliinisen opetuksen yhteensovittaminen
Yksi keskeisistä oivalluksistani liittyi teoriaopetuksen ja kliinisen harjoittelun parempaan yhteensovittamiseen parodontaalikirurgiaan liittyen. Hammaslääketieteen oppiminen rakentuu vaiheittain: luento-opetus luo perustan, taitopajat syventävät osaamista ja kliininen potilasharjoittelu tuo oppimiseen kokemuksellisen ulottuvuuden.
Pedagogisesti on tärkeää, että nämä eri vaiheet tukevat toisiaan. Kun teoria, kädentaitojen harjoittelu taitopajassa ja kliininen työ etenevät vaiheittain sopivassa rytmissä ja vastaavat toisiaan sisällöllisesti, opiskelijoiden edellytykset syväoppimiseen paranevat. (Sari Lindblom-Ylänne ja Anne Nevgi, 2009)
Mitä perusopiskelijan tulee osata parodontaalikirurgiasta?
Yleisesti ottaen parodontaalikirurgian toteuttaminen edustaa pitkälti erikoishammaslääkäritason osaamista. Tästä huolimatta perustutkintotasolla on tärkeää ymmärtää kirurgian mahdollisuudet, indikaatiot ja vasta-aiheet (Figuero 2024). Perushammaslääkärit toimivat portinvartijoina jatkohoitoon, joten potilasvalinta ja hoidon tarpeen tunnistaminen ovat keskeisiä ydintaitoja.
Nykytilanteessa sekä teoria- että taitopajaopetus sisältävät runsaasti tekniseen suorittamiseen liittyviä sisältöjä, joita opiskelijat kohtaavat kliinisessä harjoittelussa vain harvoin. Käytännössä jokaiselle opiskelijalle pyritään järjestämään mahdollisuus seurata tai toteuttaa yksi parodontaalikirurginen toimenpide, mutta oppimiskokemukset vaihtelevat väistämättä. Tämä korostaa tarvetta hyödyntää vähäisetkin kliiniset tilanteet pedagogisesti mahdollisimman tehokkaasti. Keskeinen menetelmä tässä on oman potilaan leikkaus suunnitelman laatiminen ja potilastapausseminaarit.
Muuttuva toimintaympäristö
Hammaslääketieteen koulutus on vahvasti käytännönläheistä, mikä tekee siitä jossain määrin poikkeuksellisen korkeakouluympäristössä. Viimeisen noin 15 vuoden aikana opiskelijamäärien kasvu ja rahoituksen väheneminen ovat kuitenkin vaikuttaneet opetuksen toteutukseen (Suomen Hammaslääkäriliitto 2025). Opiskelijoiden hoitamien potilaiden ja toimenpiteiden määriä on jouduttu jonkin verran vähentämään, mitä on pyritty kompensoimaan osaamistavoitteiden näkökulmasta soveltuvalla potilaiden seulonnalla, jotta vähäisemmillä potilasmäärillä saataisiin mahdollisimman hyviä oppimistuloksia.
Kuitenkin vähäisemmät potilasmäärät voivat väistämättä vaikuttaa oppimistuloksiin. Esimerkiksi pitkälle edenneitä parodontiittipotilaita opiskelijat hoitavat aiempaa vähemmän ja opintojen myöhemmässä vaiheessa. Tämä vaikuttaa suoraan kokemuksen kertymiseen ja kliinisen harkinnan kehittymiseen.
Tähän haasteeseen on tässä opetuksen uudistamistyössä pyritty vastaamaan muun muassa ottamalla käyttöön Uumajan yliopistosta saatu parodontaalikirurgian suunnittelulomake. Sen tavoitteena on vahvistaa opiskelijoiden reflektiota ja kytkeä kliininen työ tiiviimmin teoriaopetukseen.
Konkreettiset kehittämistoimet
Uudistustyö kohdistui erityisesti Parodontologia II- ja Parodontaalikirurgia I -opintojaksoihin. Kehittämistoimia olivat muun muassa:
• aktivoivien opetusmenetelmien käyttöönotto (digitaaliset kyselyt/ tietovisat, potilastapaukset, soveltuvien Youtube- opetusvideoiden hyödyntäminen)
• juonnetentin uudistaminen vastaamaan ydinainesanalyysia
• taitopajaopetuksen kehittäminen: Uusi gingivektomian ja ompelun kipsimalli, jossa on silikonijäljennösaineesta valmistetut ien- ja parodontaaliset pehmytkudokset anatomisten rakenteiden parempaa havainnollistamista varten
• ryhmätöiden palautetilaisuuksien muuttaminen vuorovaikutteisemmiksi
Vaikka oppimistuloksissa ei vielä havaittu merkittäviä mitattavia muutoksia esim. tentin uusijoiden määrässä, arvioinnin linjakkuus parani ja kohdistui selkeämmin ydinainekseen. Opiskelijapalaute oli rohkaisevaa: aktivoivat menetelmät ja luentomateriaali koettiin hyväksi.
Opetuksen kehittämisen visio
Opetusharjoittelu tarjosi erinomaiset eväät opetuksen kehittämiseen, mutta työ on kesken. Lyhyellä aikavälillä uudistusten vaikuttavuutta on vaikea arvioida, ja esimerkiksi tenttitulosten vertailua hankaloittaa juonnetentin kysymysten uudistaminen.
Jatkossa kehittämistyön painopisteitä ovat:
• ydinaineksen edelleen kirkastaminen ja aktivoivien elementtien lisääminen luento-opetukseen vuorovaikutuksen parantamiseksi
• yhteistyön vahvistaminen opetushammashoitolan kanssa
Lopulta keskeinen kysymys on tasapaino: teoriaopetus ei saa jäädä irralliseksi, ja kliinisen potilasharjoittelun mahdollisuuksia on hyödynnettävä oppimisen syventämiseksi. Toisaalta opetushammashoitolan resurssit on tunnistettava realistisesti, ja teoriaopetuksen on tarjottava uskottava kuva peruskoulutetun hammaslääkärin mahdollisuuksista pitkälle edenneen parodontiitin hoidossa työelämässä mukaan lukien kirurgiset vaihtoehdot. Parodontaalikirurgian osalta tavoitteena on, että valmistuva hammaslääkäri osaa ennen kaikkea arvioida hoidon tarpeen potilaslähtöisesti ja ohjata potilaan oikeaan hoitoon.
Viitteet:
1. Field JC, Cowpe JG, Walmsley AD. The Graduating European Dentist: A New Undergraduate Curriculum Framework. Eur J Dent Educ. 2017 Dec;21 Suppl 1:2-1
2. Kansallisen kliinisen arvioinnin työryhmän (KLART) laatimat osaamistavoitteet ja arviointikriteerit. Opasraportti - LTK - Hammaslääketiede –
3. Sari Lindblom-Ylänne ja Anne Nevgi. Yliopisto-opettajan käsikirja, 2009
4. Figuero E, Gürsoy M, Monnet-Corti V, Iniesta M, Antezack A, Kapferer-Seebacher I, Graetz C, Vered Y, Stavropoulos A, Wilensky A, Eickholz P, Sanz M. Domains, competences and learning outcomes for undergraduate education in periodontology. J Clin Periodontol. 2024 Nov;51 Suppl 27:38-54
5. Suomen Hammaslääkäriliitto ry. Sote-henkilöstön koulutuskorvausten leikkaus uhkaa lääkäri- ja hammaslääkärikoulutusta. 20.11.2025. Sote-henkilöstön koulutuskorvausten leikkaus uhkaa lääkäri- ja hammaslääkärikoulutusta | Suomen Hammaslääkäriliitto ry
Kirjoittaja: Jussi Leppilahti
