Osaamisperustaisuus korkeakoulussa

Osallistuin Eteenpäin osaamisperusteisuudessa -työpajaan 11.9.2018. Asko Karjalainen esitteli alustuksessaan alkuun yleisesti mitä osaamisperusteisuudella tarkoitetaan, jonka jälkeen kuulimme case-esimerkkejä ammattikorkeakoulusta ja pohdimme ryhmissä eri näkökulmista osaamisperusteisuutta opintosuunnitelman suunnittelussa, henkilökohtaistamista ja osaamisen arviointia korkeakouluissa sekä niihin liittyviä vaiheita ja haasteita.

Osaamisperustaisuuden lähtökohtana on, että opintosuunnitelman tulee olla osaamisperustainen, ja sen tarkoin määritetyt osaamistavoitteet ja osaamisen arviointikriteerit määrittävät, mitä opiskelijan tulee osata tietyn opintokokonaisuuden jälkeen. Käytännöksi on muodostunut, että korkeakoulumaailmassa käytetään termiä osaamisperusteisuus ja muissa oppilaitoksissa osaamisperustaisuus. Kuitenkin molemmilla termeillä tarkoitetaan samaa asiaa.

Ammattikorkeakoulussa osaamisperusteisuutta on käytännössä toteutettu siten, että ensin on pyritty tunnistamaan ja tunnustamaan opiskelijan olemassa oleva osaaminen eli opiskelijan itsearviointi on oleellista. Jatkokoulutuksen tavoitteena on puutteellisen osaamisen täydentäminen ja hankkiminen koulutuksen avulla. Jos yksilöllisen arvioinnin perusteella päädytään siihen, että osaamistavoitteiden mukainen osaaminen on opiskelijalla jo olemassa, niin mitään koulutusta ei välttämättä tarvita. Tällöin tutkinto tai osa siitä voidaan suorittaa osaamisen näyttöinä ammatille luonteenomaisissa työtehtävissä tai esimerkiksi niin, että opiskelija valmistelee ja esittelee valitsemallaan ja opettajan hyväksymällä tavalla omaa osaamistaan esimerkiksi seminaarissa perinteisen esityksen tai esim. videon kautta. Koulutuksen osaamisperusteisuudella voidaan tarkoittaa monia erilaisia asioita, mutta yleensä sillä tarkoitetaan sitä, että opiskelijan osaaminen arvioidaan, tunnistetaan ja tunnustetaan sekä hyväksi luetaan osaksi tutkintoa. Tärkeää on osaamistavoitteiden työelämälähtöisyys eli jo suunnitteluvaiheessa osaamistavoitteiden asettamisessa huomioidaan kyseisen koulutuksen työelämässä vaadittavat tiedot ja taidot. Osaamisperusteisuus tarkoittaa siis opiskelijan todennetusta osaamistarpeesta lähtevää henkilökohtaista osaamisen kehittämisen prosessia, jonka tavoitteena on saavuttaa tarvittava, vaadittu taso. Oleellista on se, että opiskelijan lähtötaso arvioidaan yksilöllisesti ja lähtötasoon mukauttaen opiskelijaa ohjataan tietojen ja taitojen opiskelussa yhä pidemmälle.

Yliopettaja Päivi Aro OAMK:sta esitteli, kuinka osaamisperusteisuutta oli toteutettu liiketalouden Master-koulutuksessa. OAMK:ssa osaamisperusteisuutta Master-koulutuksen opinnoissa toteutetaan klassisella tavalla eli opiskelija arvioi omaa aiempaa osaamistaan ja suhteuttaa sitä tutkinnon osaamistavoitteisiin ja osoittaa aiemmin hankitun osaamisensa itse valitsemallaan ja opettajan hyväksymällä tavalla. OAMK:n esitellyssä mallissa osaamisperusteisuus oli toteutettu henkilökohtaistamalla ja yksilöllisesti. Tämä on mahdollista, jos opiskelijoiden määrä on rajallinen ja opettajaresurssit on mitoitettu riittäviksi. Näkisin kuitenkin, että yliopistossa ei monissakaan tiedekunnissa ole suurien opiskelijamäärien vuoksi mahdollista toteuttaa osaamisperusteisuudessa henkilökohtaistamista. Ainakaan lääketieteen peruskoulutuksessa ei suurien kurssikokojen vuoksi ole mahdollista henkilökohtaisesti arvioida osaamistasoja ja räätälöidä koulutusta yksilölliseksi. Toisaalta näkisin, että ainoastaan prekliinisten alojen kohdalla tätä ylipäänsä olisi mahdollista harkitakaan. Käytännössä kliinisten alojen osalta ei opiskelijalla oikein voi edes olla ennestään juuri kyseisen erikoisalan lääketieteen lisensiaatin tutkinnossa ja lääkärin työssä vaadittavia tietoja ja taitoja muun koulutuksen tai työkokemuksen kautta saavutettuna. Toki opiskelijalle on varmasti henkilökohtaista hyötyä aiemmasta työkokemuksesta esimerkiksi jos opiskelija on työskennellyt neurologian osastolla aiemmin sairaanhoitajana, mutta lääkärin työssä vaadittavia neurologian alan tietoja ja taitoja ei sillä voida katsoa korvattavan. Jo nykyisellään on mahdollista saada osasta prekliinisiä opintoja (esim kemian opinnot) vapautus, jos on suorittanut esimerkiksi aiempiin kemian opintoihin liittyen vastaavia kursseja. Kuitenkin perinteisesti lääketieteen lisensiaatin peruskoulutuksessa on vain muutamilla harvoilla kursseilla mahdollisuus saada aiempia opintoja hyväksi luettua. Sen sijaan kliinisen vaiheen opinnot ovat kaikille yhtenäiset ja pakolliset eikä niistä ole käytännössä juuri mahdollisuutta saada aiempien opintojen perusteella erivapautuksia. Tämä on mielestäni erittäin järkevää, koska käytännössä ei vastaavia tietoja ja taitoja ole mahdollista muiden alojen koulutuksesta tai muilla aloilla työskentelystä mahdollista saada.

Sen sijaan erikoislääkärikoulutuksen uudistamisen myötä osaamisperusteisuutta ollaan tuomassa konkreettisesti osaksi erikoistumiskoulutusta, minkä näen erittäin järkevänä uudistuksena. Tavoitteena on, että jatkossa erikoistuvien lääkärien osaamista ja osaamistavoitteita arvioidaan entistä systemaattisemmin läpi koko erikoistumiskoulutuksen. Tarkoitus on siirtyä pois aiemmasta aikaperusteisesta koulutuksesta kohti osaamisperusteista koulutusta. Nykyiselläänkin erikoislääkärikoulutuksessa on käytössä lokikirja, jonka avulla erikoistuva arvioi omaa kehittymistään itse ja yhdessä lähikouluttajien ja tutorin kanssa, mutta jatkossa tarkoitus, on että osaamistavoitteet määritellään aiempaa systemaattisemmin ja myös niiden arviointi suoritettaisiin systemaattisemmin ja valtakunnan tasolla yhtenäisin kriteerein. Osallistuin myös Erikoislääkärikoulutuksen osaamisperusteisuus työpajaan maaliskuussa 2019, jossa esiteltiin ns EPA-käsite (entrustable professional activity), jolla tarkoitetaan luotettavasti osoitetun pätevyyden arviointia. Valtakunnallisesti tavoitteena on perustaa eri lääketieteen erikoisaloille omat suunnitteluryhmät, joissa valmistellaan jokaiselle erikoisalalle omat EPA-tavoitteet ja kriteerit eli toisin sanoen määritellä eri osaamisalueille tarkat osaamistavoitteet ja kriteerit, joiden avulla voitaisiin seurata osaamisen kehittymistä aiempaa lokikirjaa paremmin. EPA-tavoitteissa määritellään portaittaiset kehittymistasot, joissa on jokaisessa omat tavoitteet ja kriteerit. Erikoistuvan kehittymistä voidaan seurata osaamistavoitteiden täyttymisen kautta ja antaa erikoistujalle tason ja taitojen mukaisesti asteittain lisää vastuuta esim. seuraavasti:

Viisi luottamuksen astetta erikoislääkäriksi (Duodecim 2017;133: 77-83)

1. Ohjaajan toiminnan seuraaminen – Erikoistuva seuraa ohjaajan työskentelyä, mutta ei aluksi osallistu siihen. Kun kokemus lisääntyy, erikoistuva saa osallistua toimintaan. 
2. Toiminta suoran ohjauksen alaisena – Erikoistuva suorittaa toimenpiteen siten, että ohjaaja on samassa huoneessa valmiina puuttumaan tilanteeseen, jos erikoistuva tarvitsee apua. 
3. Toiminta epäsuoran ohjauksen alaisena – Erikoistuva suorittaa tehtävän itsenäisesti, mutta ohjaaja pystyy tarvittaessa tulemaan apuun nopeasti. 
4.  Toiminta ilman ohjausta- Erikoituva suorittaa tehtävän itsenäisesti ja raportoi ohjaajalle jälkikäteen. Tässä vaiheessa erikoistuva on jo hyvin lähellä erikoislääkärin pätevyyttä.
5. Toiminta ohjaajana- Erikoistuva suorittaa toiminnan itsenäisesti ja voi tarvittaessa ohjata itseään kokemattomampia kollegoja. 

Jo aiemminkin käytäntönä neurologian klinikassa on ollut vastaavantyyppinen malli, siten, että uusi erikoistuva perehdystysvaiheessa seuraa eri erikoislääkäreiden ja kokeneempien erikoistuvien lääkäreiden työskentelyä alkuun eri työtehtävissä noin viikon ajan, jonka jälkeen erikoistuva voi ohjauksen alaisena alkaa työskentelemään. Perehdytys on siis järjestetty, mutta osaamisperusteisuutta ei ole siinä arvioitu vaan tietyn ajan kuluttua vastuuta on lisätty. Jatkossa tavoitteena siis on, että valtakunnallisesti yhtenäisin kriteerein arvioidaan ja seurataan erikoistuvien kehittymistä ja sitä mukaa annetaan osaamisperusteisten tavoitteiden täyttymisen myötä erikoistuvalle lisää vastuuta.

Lääketieteen lisensiaatin peruskoulutuksessa on neurologian opintokokonaisuudessa tarkoin määritellyt osaamistavoitteet määriteltyinä. Vastikään olemme myös MEDIGI-hankkeen yhteydessä yhdessä eri yliopistojen kliinisten opettajien kanssa tarkastaneet ja päivittäneet valtakunnallisesti yhtenäisen neurologian opetuksen ydinainesanalyysin ja yhtenäiset opetustavoitteet neurologian 6 opintopisteen jaksolle. Osaamisen arvioinnissa pyritään ottamaan osaamistavoitteet huomioon ja tentit suunnitellaan siten, että opiskelijoiden tulee osata soveltaa oppimaansa. Osaamisen arvioinnissa käytetään paljon mm. potilastapaustyyppisiä tehtäviä, joita tulee osata ratkaista. Jos resurssit antaisivat myöten, niin näkisin, että opiskelijoiden arvioinnin olisi hyvä olla vielä käytännönläheisempää ja yksilöllistä. Ideaalitilanteessa olisi hyvä, että esimerkiksi opiskelijan osaamista neurologisen potilaan tutkimisen suhteen voitaisiin arvioida henkilökohtaisesti ns. ”status-tentillä”, jolloin opettaja voisi välittömästi antaa palautetta ja korjata mahdollisia vääriä toimintamalleja. Nykyisellään tämä ei kuitenkaan ole mahdollista kurssikoon ollessa yli 150 opiskelijaa, joita kohden on vain kaksi kliinistä opettajaa. 

Työpajan keskeiset asiat:

• Oleellista on huolellinen suunnittelu, kun lähdetään muuttamaan opintosuunnitelmaa osaamisperusteiseksi. Tässä tärkeää selkeä vastuunjako ja yhteistyö opettajien ja opiskelijoiden kanssa, työelämän edustajia unohtamatta. 
• Lähtökohtana on osaamistavoitteiden ja osaamisen arviointikriteereiden selkeä ja tarkka määrittely 
• Haasteeksi varsinkin henkilökohtaisessa osaamisen arvioinnissa voi muodostua resurssipula

Lähteet: 

Leila Niemi-Murola. Luotettavasti osoitettu pätevyys (EPA) uudistaa erikoislääkärikoulutuksen käytäntöä. Duodecim 2017;133: 77-83.

Osaaamisperusteisuus korkeakoulussa 11.9.2018 työpajan materiaalit

Kirjoittaja:
Johanna Krüger
Yliopistopedagogiikan opiskelija
Oulun yliopisto