Tehostettu kisällioppiminen ja aktivoiva luennointi oppimista tukemassa massakursseilla

Tehtävä: Tutustu artikkeleihin. Tee pohdiskeleva blogipostaus ja kiteytä postauksen loppuun kaksi asiaa, jotka haluat erityisesti jakaa muille ryhmäläisille tai kysymys, mihin toivoisit keskustelua blogissa.

Luin Yliopistopedagogiikka-lehdestä kaksi erityisesti niin sanottujen massakurssien opetukseen keskittyvää opetuksen kehittämistä käsittelevää artikkelia. Vikberg, Oinonen ja Rämö (2015) kirjoittavat Yliopistopedagogiikka-lehdessä 1/2015 tehostetun kisällioppimisen menetelmän käyttämisestä Helsingin yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksen opetuksessa. Karttunen (2015) esittää Yliopistopedagogiikka-lehden 2/2015 raportissaan kokemuksiaan opiskelijoita aktivoivista sekä opiskelijoiden ja opettajan välistä vuorovaikutusta lisäävistä opetuskokeiluista.

Vikberg ym. (2015) kertovat, että tehostettu kisällioppimisen menetelmä on kehitetty Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella, ja on nykyään käytössä muun muassa monilla kandidaattivaiheen kursseilla saman yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksella. Koska kisällioppimisessa perinteisesti on korostunut yksilöllinen ohjaus, on erinomaisen mielenkiintoista, kuinka kyseinen menetelmä on onnistuttu jalostamaan opetusmenetelmäksi useiden satojen opiskelijoiden massakursseille. Oppimisen keskiössä ovat harjoitustehtävät, joita opiskelijat tekevät itsenäisesti ohjaajien avustuksella. Ohjaajat ovat vanhempia opiskelijoita, joiden apua on tehtävien tekemiseen saatavilla kurssin ajan joka arkipäivä. Opiskelijat palauttavat tekemänsä tehtävät tarkastettavaksi viikoittain, ja saavat näin koko kurssin ajan palautetta osaamisestaan.

Luentoja on tavallista vähemmän, eikä niitä käytetä uusien asioiden esittelyyn, vaan opiskelijat tutustuvat uusiin asioihin itsenäisesti muun muassa tehtävien kautta. Menetelmän perustana oleva opetushenkilökunnan ja opiskelijoiden tiivis vuorovaikutus vaatii väistämättä paljon resursseja. Osaltaan tämä on ratkaistu niin, että varsinaisia laskuharjoituksia ei pidetä ollenkaan, vaan opetusresurssit on suunnattu opiskelijoiden ohjaamiseen sekä tuen tarjoamiseen tehtävien tekovaiheessa. Oppimiskokemukset tehostetusta kisällioppimisesta ovat Vikbergin ym. (2015) mukaan mainiot; opiskelijat ovat olleet menetelmään pääosin tyytyväisiä ja työskentelevät aiempaa aktiivisemmin oman oppimisensa eteen.

Karttunen (2015) puolestaan on kokeillut erilaisia menetelmiä tavoitteenaan muokata luento-opetusta paremmin opiskelijoita osallistavaksi ja aktivoivaksi. Karttunen suoritti kokeilut Itä-Suomen yliopiston perusopetuksessa Farmakologia ja toksikologia -opintojakson yhdellä luennolla osana yliopistopedagogisia opintojaan. Kokeilut sisälsivät luennon aiheeseen etukäteen orientoivan artikkelin, luennon alussa esitetyn johdantovideon, luennon lopussa esitetyn kertausvideon, sekä kertaamiseen tarkoitetun sanaristikon. Lisäksi Karttunen käytti luennolla aktivoinnin ja vuorovaikutuksen tukena Socrative-ohjelmaa, jota opiskelijat käyttivät tietokoneen, tabletin tai älypuhelimen kautta. Ohjelmaa käytettiin sekä aktivointikysymysten että asiasisältöön liittyvien tarkistuskysymysten esittämiseen.

Karttusen (2015) kokemuksen mukaan hänen kokeilemansa aktivoivat menetelmät saivat opiskelijat olemaan innokkaasti ja keskittyneesti mukana luennolla. Myös hänen saamansa opiskelijapalaute oli pääosin positiivista. Erityisesti Socrative-ohjelman kautta Karttunen koki saaneensa tietoonsa paljon aiempaa paremmin käsityksen opiskelijoiden ymmärryksen tasosta.

Molemmissa kokeiluissa itseäni jäi askarruttamaan ajankäyttö. Uusien menetelmien käyttöönotto on väistämättä aikaa vievää, ja tämä tulisikin huomioida yliopistossa opettavien työsuunnitelmissa. Vikbergin ym. (2015) esittämä malli tehostetusta kisällioppimisesta vaatii myös huomattavaa panostusta opetusresursseihin. Karttusen (2015) osalta jäin miettimään, että onko kenties hänen käyttämänsä aktivointimenetelmien kirjo vähän liikaa yhdelle 45 minuutin luennolle? Toisaalta, koska kyse oli hänen yliopistopedagogiikan opintoihinsa liittyvä kokeilu, hän ehkä tarkoituksella kokeili monia eri menetelmiä samalla kertaa.

Vikbergiltä ym. (2015) haluaisin erityisesti jakaa ajatuksen siitä, että opetushenkilökunnan ja opiskelijoiden välisen tiiviin vuorovaikutuksen tulisi ohjata opiskelijoita asiantuntijoiksi kasvamisessa. Tätä ajatusta tukee myös periaate, jonka mukaan etenkin luennoilla tulee antaa opiskelijoille malli asiantuntijan tavasta ajatella ja toimia kurssin aihepiirin kokonaiskuvaan liittyen. Karttusen (2015) kokemuksista jää mieleeni erityisesti kaksi seikkaa. Ensimmäiseksi, aktivoivia luentomenetelmiä käytettäessä on hyvä muistaa varata keskusteluille riittävästi aikaa. Toiseksi, aktivointikokeilu todennäköisesti innostaa kokeilemaan erilaisia aktivoivia menetelmiä myös jatkossa.

Lähteet:

Karttunen, N. (2015). Miten parantaa vuorovaikutusta ja aktivoida opiskelijoita massaluennolla – esimerkkejä yliopiston perusopetuksesta farmasian alalta. Yliopistopedagogiikka, 22(2), 31-33.

Vikberg, T., Oinonen, L., & Rämö, J. (2015). Tehostettu kisällioppiminen matematiikan yliopistoopetuksessa. Yliopistopedagogiikka, 22(1), 36-39.

Kirjoittaja: 
Sanna Huikari
Yliopistopedagogiikan opiskelija
Oulun yliopisto